PulPaper-messujen start up -palkinto Lumirille

31.5.2018

Start up -yrityksille suunnattu pitchauskilpailu järjestettiin eilen keskiviikkona 30.5. PulPaper-messuilla Messukeskuksessa Helsingissä. Kahdeksan kilpailijan joukosta voittajaksi valikoitui Lumir, joka kehittää erilaisia akustisia pintoja. Voittaja saa 5000 € arvoisen stipendin, jonka lahjoittaa Suomen Messusäätiö.

Pitchauskilpailun semifinaaliin osallistui kahdeksan suomalaista ja ruotsalaista start up -yritystä. Kovatasoisesta semifinaalista jatkoon finaaliin päätyi neljä yritystä. Kilpailun voittaja Lumir palkittiin eilen illalla järjestetyssä PulPaper Partyssä. Tärkeitä kriteereitä palkinnonsaajan valinnassa olivat muun muassa liikeidean innovatiivisuus ja ainutlaatuisuus, tunnistettu tarve tuotteelle ja markkinapotentiaali, liiketoimintasuunnitelman ja sen toteutuksen uskottavuus ja itse pitching-esityksen sujuvuus.

Lumir suunnittelee ja tuottaa jälkikaiun tehokkaaseen estämiseen tarkoitettuja seinä- ja kattopintoja.
Pintoja voidaan käyttää esimerkiksi asunnoissa, julkisissa tiloissa, kouluissa, toimistoissa ja liiketiloissa, ja ne sopivat myös uudis- ja korjausrakentamiseen. Seinäpinnat ovat käytössä esimerkiksi Eduskuntatalossa ja Kansalliskirjastossa.

Raadin mukaan Lumirilla on valmis ja konkreettinen tuote sekä hyvät referenssit tuotteen käyttäjiltä. Lumir tarjoaa selkeän ratkaisun olemassa oleviin tarpeisiin.

Myös yleisö sai äänestää suosikkiaan pitchauskilpailun finaalissa. Yleisön suosikki oli cleantech-alan start up Aeromon, joka on kehittänyt ympäristöpäästöjä kartoittavan mittausjärjestelmän. Aeromon palkittiin kilpailussa kunniamaininnalla.

Start up -yritysten pitchauskilpailuun osallistui kaikkiaan kahdeksan yritystä, jotka olivat Teqmine, Koepala Packaging, Lumir, Woodio, The Infinited Fiber Company, Crosser Technologies, Aeromon ja Quva. Näistä finaaliin PulPaper-messujen Future Square -lavalle valittiin Teqmine, Koeapala Packaging, Lumir ja Aeromon.

Kilpailun ammattilaisraatiin kuuluivat Christine Hagström-Näsi (Clic Innovation), Timo Heikka (Stora Enso), Helleke Heikkinen (FIBAN), Jussi Manninen (VTT), Kaija Pehu-Lehtonen (Metsä Fibre), Antti Lindqvist (PI) ja Marcus Bergström (Messukeskus).

www.pulpaper.fi #pulpaper2018