Globaalissa webinaarissa esillä biomassan jalostajat

25.3.2021

Koronapandemia on toisaalta vähentänyt mahdollisuuksia perinteiseen verkostoitumiseen ja sosiaalisiin kontakteihin, mutta toisaalta tästä seuranneen digihypyn kautta myös tuonut maailman lähemmäksi.

Puunjalostusinsinöörit ja sen amerikkalainen kollega, TAPPI (Technical Association of the Pulp and Paper Industry) päättivät kokeilla uutta yhteistyökonseptia ja tarjota eri mantereilla ja ympäri maailmaa oleville jäsenilleen yhteisen webinaarin, jonka teemaksi valittiin tulevaisuuden kestävät materiaali-innovaatiot, Innovating Renewable Materials for the Future. Tarve kestävän kehityksen mukaisille uusiutuville ratkaisuille on suuri. Esimerkiksi nanoselluloosa- ja ligniinipohjaisia tuotteita on jo lukuisia. 

Maanantaina 22.3. järjestetyn, yhdistysten ensimmäisen yhteisen webinaarin puheenvuoroista vastasivat Stora Enson innovaatiojohtaja Lauri Lehtonen ja teknologiajohtaja Kim Nelson GranBio USA:sta.


Kaikkea puusta, myös akkuja

Biomateriaalien innovointia Stora Ensolla johtava Lauri Lehtonen näytti aluksi kuvan itsestään jo iäkkään isänsä kanssa. Isän syntyessä 1940-luvulla oli Suomikin vielä pitkälti hiilineutraali.

– Se auttaa minua työssäni hahmottamaan, mitä teemme ja mihin pyrimme. Sillä jos olemme olleet lähes hiilineutraaleja noinkin vähän aikaa sitten, ehkä pääsemme sellaiseksi vielä nyt uudestaan.

Stora Enson ”kaikki mitä tänään tehdään fossiilisista raaka-aineista, voidaan huomenna tehdä puusta” -sloganin mukaisesti yhtiön uusiin biopohjaisten tuotteiden innovointipolkuihin kuuluvat muun muassa tekstiilit sekä pitkällisestä ligniinitutkimuksesta ammentavat biopohjaiset liimat ja Kotkan Sunilassa jo käynnistetty, biopohjaisesta hiilestä valmistettavien akkujen tuotanto.  

– Olemme käyttäneet huomattavan paljon resursseja tutustuaksemme erittäin tarkasti ligniinin rakenteeseen, Lehtonen totesi.

Tuotannollisesta volyymista ja mahdollisuudesta myös uusien tuoteinnovaation kokeilemiseen pidetään huolta kartonki- ja sellutuotannolla sekä kartonkien biopohjaisia päällysteitä ja selluinnovointia kehittämällä.


Nanoselluloosan ytimessä

Brasilialainen GranBio osti American Process Inc -yhtiön vuonna 2019. Biojalostamotoimija GranBio kehittää prosesseja biomassan muuntamiseksi nanoselluloosan ohella myös uusiutuviksi polttoaineiksi ja kemikaaleiksi.

GranBio USA:n teknologiajohtaja Kim Nelson keskittyi erityisesti nanoselluloosaan ja sen kaupallisiin mahdollisuuksiin.

Kestävää ja hyvin kevyttä nanoselluloosaa hyödynnetään jo mm. lääke- ja pakkausteollisuudessa, sekä puhdistusaineissa, lenkkitossuissa ja kosmetiikassa. Tuotannoksi arvioidaan maailmanlaajuisesti noin 40 000 tonnia vuodessa. Merkittävää tuotantoa on USA:n ja Pohjoismaiden lisäksi Japanissa, joka onkin maailman tuotantoykkönen.

Nelsonin mukaan Japanin kärkisija selittyy mm. maan hallituksen investoinneilla nanoselluloosatuotteisiin osana talouden elvyttämisstrategiaa.

Webinaarin lopuksi esitetty yleisökysymys uuden luomisen riskeistä ja niihin varautumisesta sai Lehtosen korostamaan muun muassa yhteistyön merkitystä. Kaikkea ei pidä yrittää toteuttaa itse, koska parempiakin osaajia löytyy.

Myös Nelsonin mielestä olennaista on laaja-alainen yhteistyöverkosto.

– Sekä kanavien pitäminen koko ajan täynnä, hän vielä huomautti.

Hän tarkoitti sitä, että koska uusi tarkoittaa aina monia uusia konsepteja ja kokeiluja, joista kaikki eivät millään nouse kaupalliseen menestykseen, on yrityksen panostettava täysillä jo olevien tuotteidensa markkinointiin. 

Aidosti globaaliin ajankohtaiswebinaariin ilmoittautui lähes 250 osallistujaa lähes 20 maasta, suurimman osan heistä tullessa USA:sta, Suomesta, Brasiliasta, Kanadasta tai Saksasta. Uutta digitaalista yhteistyökonseptia tullaan varmasti käyttämään myös tulevaisuudessa.