4.25. Trumpjet kemikaalisekoitin

2. September 2011

Companies:  Wetend Technologies, Yhtyneet Paperitehtaat
People: Jouni Matula

4.25. Trumpjet kemikaalisekoitin

Perustuu Eila Jokelan tekemään Jouni Matulan haastatteluun Paperi ja Puu lehdessä vuonna 2012.

Jouni Matula ryhtyi 1990-luvulla selvittämään Tekesin myötävaikutuksella, miten paperi- ja kartonkikoneen märkäosan lisäaineiden sekoittamisessa voitaisiin vähentää veden kulutusta. Syntyi uusi, entisestä poikkeava innovaatio, TrumpJet –tekniikka, jossa kemikaalien sekoitukseen käytetään veden sijasta prosessin omaa nestettä, paperimassaa. Perinteinen sekoitustekniikka kun käyttää reilusti puhdasta vettä. Ensimmäinen sovellus otettiin tuotantoon UPM:n Jämsänkosken tehtaalla vuonna 1999.

Kemikaalit sekoittuvat TrumpJet –tekniikan ansiosta paremmin. Sekoitus tapahtuu hyvin nopeasti eli esimerkiksi 0,2 litraa kemikaalia voidaan sekoittaa 2000 litraan virtaavaa paperimassaa alle kahdessa sekunnissa. Kun vettä ei tarvita, sitä ei tervitse myöskään kuumentaa prosessilämpötilaan, mikä säästää merkittävästi energiaa. Lisäksi paperin laatu paranee ja kemikaalien kulutus pienenee jopa 70%.

Kaikkiaan 340 TrumpJet –sekoitusasemaa on asennettuna 21 maassa. Ne säästävät vuodessa vettä yhteensä 42 miljoonaa kuutiometriä ja energiaa 1,6 miljoonaa megawattituntia sekä vähentävät hiilidioksidipäästöjä miljoona tonnia.