PulPaper blogi: 60-vuotias Pöyry esittelee tulevaisuuden näkymiä PulPaper-tapahtumassa

2.5.2018

Pöyry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 60-vuotta. Paljon on tapahtunut vuosikymmenten saatossa, mutta onneksi insinööriosaamisen perustehtävä on edelleen ratkaisujen kehittäminen asiakkaiden tulevaisuuden haasteisiin.

Pöyry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 60-vuotta. Paljon on tapahtunut vuosikymmenten saatossa, mutta onneksi insinööriosaamisen perustehtävä on edelleen ratkaisujen kehittäminen asiakkaiden tulevaisuuden haasteisiin.

Maailma muuttuu vauhdilla, joten itse kunkin on hyvä tuulettaa säännöllisin välein näkemyksiään ja ajatuksiaan. PulPaper tarjoaa siihen mielestäni oivan mahdollisuuden, sillä tapahtuma on tänäkin vuonna teemojensa puolesta hyvin ajan hermolla. Positiivista on myös se, että mielenkiintoista sisältöä löytyy organisaation eri tasoille.

On hienoa, että tapahtumassa on nostettu vahvasti esiin myös nuoret ja opiskelijat. Pöyryllä on pitkä perinne yliopisto- ja ammattikorkeakouluyhteistyöstä, mutta PulPaper on toisentyyppinen ympäristö kohdata kasvokkain tulevaisuuden kykyjä ja osaajia.
Toivottavasti mahdollisimman moni nuori suuntaakin askeleensa kohti ständiämme!

Nuoret tuovat raikkaan tuulahduksen tapahtumaan myös konferenssin avauspäivän start-up-yritysten pitchauskilpailussa. Seuraamme Pöyryllä aktiivisesti start-up-kenttää ja tuomme yhteen asiakkaitamme ja start-up -yrityksiä.

Luonnollisesti digitalisaatio on nostettu tapahtuman keskiöön. Moni metsäteollisuuden toimija pohtiikin parasta aikaa, mitä digitalisaatio tarkoittaa itse kunkin arjessa?

Meillä Pöyryllä digitalisaatio on näkynyt jo pidempään suunnittelutyössä. Asiakkaan näkökulmasta se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tehdassuunnittelun edistymistä voi seurata Virtual Reality-työkalujen avulla omassa työpisteessä toiselta puolelta maapalloa. Kun katselmuksetkin hoituvat virtuaalisesti kävellen, ei ihmisiä ole tarve enää välttämättä lennättää ympäri maapallon ja voimme samalla tehdä merkittävän ympäristöteon. Big Data, keinoäly ja koneoppiminenkin tulevat rytinällä osaksi suunnittelutyötä. Mikäli aihe kiinnostaa, kannattaa käydä kuuntelemassa Pöyryn Petri Vasaran puheenvuoro PulPaper-konferenssissa 31.5.!

Kiertotalous on tätä päivää ja olemmekin miettineet omia projektejamme tästä näkökulmasta. Ajatus kierrätettävästä tehtaasta on nimittäin houkutteleva. Pöyry on suunnitellut 60 vuoden ajan tehtaita, joista osa on jo tullut elinkaarensa päähän. Kun tehdas puretaan, vain pieni osa materiaalista voidaan kierrättää ja loppu on jätettä. Entä jos tehdas suunniteltaisiinkin lähtökohtaisesti kierrätettäväksi? Se ei ole utopiaa, sillä kierrätettävyyteen voi jo nyt vaikuttaa valinnoilla. Se tarkoittaa, että esimerkiksi rakenteet tehdäänkin päällystämättömästä, kierrätettävästä teräksestä ja putkiin valitaan materiaali, jota ei ole tarpeen maalata. Kun vastaavia valintoja tehdään riittävän kattavasti, päästään hyvin lähelle kierrätettävää tehdasta.

Itse toivon, että kierrätettävä tehdas olisi pian todellisuutta. Se saattaa edellyttää lakimuutoksia, mutta kehitystä voidaan vauhdittaa myös eri alojen suunnitteluyhteistyöllä, suunnittelualueiden poikkitieteellisellä ajattelulla ja näkökulman muutoksella alan koulutuksessa.

Jos kiinnostuit näistä aiheista, tervetuloa tapaamaan meitä Pöyryn PulPaper-ständille!

Kalle Rasinmäki, johtaja, teollisuus Suomi

 

 

 

 

Kirjoittaja

Kalle Rasinmäki, Toimitusjohtaja, AFRY Suomi

Rasinmäki työskenteli Pöyryllä vuosina 2002–2011 paperiteollisuuden suunnittelu- ja projektinhallintatehtävissä ja toimi sen jälkeen mm. Plc Uutechnic Oyj:n toimitusjohtajana. Rasinmäki palasi Pöyrylle viiden vuoden tauon jälkeen vuonna 2016, minkä jälkeen hän on johtanut Pöyryn Teollisuus-liiketoimintaryhmän Suomen toimintoja. ARFYn Suomen maajohtajaksi Rasinmäki nimettiin kesäkuussa 2019 ja hän johtaa myös yhtiön Prosessiteollisuus-divisioonan yksiköitä Suomessa ja Aasiassa. Rasinmäki on koulutukseltaan paperitekniikan diplomi-insinööri.