Metsä – se on kaikessa mukana

22.5.2020

Haluamme tuoda esiin, miten käsittämättömän monella tavalla metsä on meidän suomalaisten elämässä mukana ja miten merkittäviä innovaatioita metsiä hyödyntämällä saadaan aikaiseksi. Nostamme esiin myös konkreettista tietoa Suomen metsistä Metsien Suomi -hankkeessa.

Meidän suomalaisten suhteessa metsään on jotain niin ilmiselvää ja toisaalta yllättävää.

Itselleni tämän suhteen monimuotoisuus konkretisoitui hiljattain keskustelussa, jonka kävin Helsingin Kalliossa asuvan, perin juurin kaupunkilaisen, kollegani kanssa. Nykyisestä toimenkuvastani käydyn keskustelun lomassa ystäväni nimittäin vetäisi hihastaan varsinaisen ässän ja kertoi olevansa metsänomistaja. Kyllä, kyseinen hipsteri omistaa oikeasti viisi hehtaaria ehtaa metsää Tampereen kupeesta. Ei siis ole koiran eikä kollegan karvoihin katsominen. Keskustellessamme sivusimme useammankin kerran myös sitä, minkälaisia tuotteita metsästä kalusteiden, kakkosnelosen ja aanelosen ohella syntyykään.

Tiesitkö, että Suomessa istutetaan joka vuosi 150 miljoonaa puuta?

Omalla tavallaan käymäämme keskusteluun kiteytyy koko Metsien Suomi -viestintähanke. Hankkeen avulla haluamme nimittäin tuoda esille sitä, miten käsittämättömän monella ja yllättävällä tavalla metsä on meidän suomalaisten elämässä mukana. Sekä toisaalta myös sitä, miten merkittäviä innovaatioita metsiä hyödyntämällä saadaan aikaiseksi. Päivitetään siis mielikuvia, eikä se alan imagon nuorentaminenkaan siinä ohessa pahaa tee. Mielikuvan muokkaamisen lisäksi tuomme esille yllättävää ja helposti muistettavaa tietoa Suomen metsistä. Kuten esimerkiksi sen, kuinka paljon puita istutetaan vuosittain (150 miljoonaa) tai kuinka paljon koko Euroopan suojelumetsistä sijaitsee Suomessa (yli puolet). Tavoitteenamme on, että jakamamme tieto muistetaan ja sitä siteerataan arkisissa keskusteluissa.

Yhteistyöllä metsät suomalaisten puheenaiheeksi

Koko hankkeen onnistumisen on mahdollistanut taustalla toimivien metsäalantoimijoiden yhtenäisyys kaikkien ymmärtäessä yhteisen hyvän arvon. Rima ja tavoitteet on alusta asti nostettu hankkeen ohjausryhmän toimesta korkealle, mutta ei niin korkealle ettemmekö olisi itse nostaneet sitä vielä aavistuksen korkeammalle. Kun kerran tehdään, niin tehdään kunnolla. Siinä tukenamme on toiminut rahoittajien edustajista koottu viestintäryhmä, jonka ammattitaidon avustamana saamme vietyä viestejämme yhä laajemmalle koko kansan tietoisuuteen.

Pyydän mitä nöyrimmin kaikkia tämän tekstin äärelle päätyneitä olemaan aktiivisia ja ottamaan osaa kampanjaan jakamalla omia muistojaan ja ajatuksiaan tai meidän viestejämme sekä seuraamaan meitä sosiaalisessa mediassa. Me kun haluamme olla kaikessa mukana.

Tiedätkö, kuinka kaukana suomalainen keskimäärin asuu lähimetsästä ja minkälaisia ratkaisuja puu tarjoaa raaka-aineena?

Seuraa Metsien Suomea! 

www.metsiensuomi.fi 
Facebook
Instagram
Twitter

Kirjoittaja

Markus Heinonen, markkinointipäällikkö, Metsien Suomi -viestintähanke

25-vuotisen uran mainonnan ja markkinointiviestinnän parissa tehnyt Markus on toiminut urallaan suunnittelun ja kehityksen johtotehtävissä eri mainostoimistoissa. Tie on kulkenut mm. Brand Seller DDB:n ja Sek&Greyn kautta osakkaaksi ja perustajaksi useaan mainostoimistoon. Tuloksekkaiden markkinointikonseptien myötä huomioitu ja palkittu luovuus on saanut Markuksen tarttumaan aina uusiin ja haastavampiin haasteisiin. Tällaisena hän näkee myös Metsien Suomi -hankkeen. Vapaa-ajallaan mm. filosofian opiskelusta ja nyrkkeilystä nauttiva mies viettää vuosittain vähintään 10 yötä metsässä.