Tyydymmekö helppoihin ratkaisuihin?

14.10.2019

Ilmastonmuutos on ollut pinnalla koko elämäni ajan 80-luvusta lähtien, ainoastaan painotukset ovat muuttuneet. Miksemme ole tehneet enempää vaikka ihmisen vaikutukset luontoon ovat olleet selvillä jo pitkään? Vaikka ympäristöarvot ovat tällä hetkellä korostuneesti esillä, toimet keskittyvät konkreettisten muutosten sijaan hyvin pitkälti helppoihin ratkaisuihin ja ratkaisumalleista kinasteluun. Siirtymistä esimerkiksi biomateriaalipohjaisiin tuotteisiin ei valtion taholta tueta juuri millään tavoin.

Muovipillit ovat esimerkki helposta ratkaisusta. Pillejä on jokaisessa ravintolassa ja ne on helppo mieltää käytön jälkeen tarpeettomiksi. Muovin korvaaminen pilleissä biohajoavilla tai ympäristöystävällisemmillä materiaaleilla on ilmiselvä ja helppo ratkaisu ongelmaan, tosin ratkaisu on ollut olemassa jo ennen öljypohjaisen muovin kehittämistä. Sen sijaan esimerkiksi rakennusjätteestä, jota syntyy EU:n alueella noin tonni vuodessa kansalaista kohden, ei juurikaan keskustella julkisuudessa.

Tuotteiden tai niiden komponenttien korvaamisen sijaan meidän tulisikin miettiä ennemminkin tuotteiden todellista tarpeellisuutta. Muovipillit ovat hyödyllisiä apuvälineitä esimerkiksi sairaaloissa, missä ne helpottavat makuuasennossa juomista, mutta voisimmeko luopua kuluttajille myydyistä pilleistä? Saavutetusta elintasosta, jota pillitkin edustavat, karsiminen on monille hyvin epämieluisaa, joten voisimmeko kehittää juomien nauttimiseen täysin uudenlaisen ratkaisun?

On tärkeää ettemme keskity ainoastaan keksimään vähemmän huonoja vaan enemmän hyvää tekeviä ratkaisuja ongelmiin. Korvaamalla vain osia kestävän kehityksen mukaisiksi jäävät vaikutukset kokonaisuuteen hyvin vähäiseksi. Ei riitä, että vaihdamme muutamia muovisia muttereita parempiin vaan meidän täytyy suunnitella uudelleen koko koneisto, jotta saamme aikaan todellisen muutoksen.

Lumirin kehitystyön perustana on noudattaa kiertotalouden periaatteita ja käyttää mahdollisimman paljon uusiutuvia raaka-aineita tuotteissamme. Emme pyri pelkästään korvaamaan tämän hetkisiä tuotteita uusiutuvista materiaaleista valmistetuilla, vaan kehittämään myös itse rakentamisen prosessia materiaalitehokkaampaan suuntaan. Kehittämillämme akustiikkaratkaisuilla voimme vähentää merkittävästi rakenteissa käytettävien rakennusmateriaalien määrää, mikä johtaa myös itse rakennusprosessin tehostumiseen. Voimme yhdellä pinnoitteella korvata laastit, saumateipit ja maalit. Ohjeistamme myös asiakkaitamme käyttämään akustisia materiaaleja vain paikoissa, joissa ne vaikuttavat parhaiten, jolloin pienennämme akustiikkaratkaisujen kustannuksia ja niihin käytettävää materiaaleja.

Me Lumirilla emme aio vain jäädä pienentämään suomalaisten hiilijalanjälkeä, vaan suuntaamme maailmalle korvaamaan ympäristölle haitallisia materiaaleja kestävän kehityksen mukaisilla ratkaisuillamme. Suomessa on korkean koulutuksen ja biopuolen raaka-aineosaamisen tuoma valtava potentiaali kehittää täysin uudenlaisia ratkaisuja ilmaston hyväksi, mutta hyvin harvat niistä päätyvät kansainvälisille markkinoille. Meidän on aika unohtaa perinteinen suomalainen nöyryys ja lähteä ylpeänä viemään osaamistamme ja ratkaisujamme maailmalle. On aika lopettaa ilmastolakkoilu ja ryhtyä tekoihin.

Kirjoittaja

Tuomas Hänninen, Tuotekehitysjohtaja

Tuomas Hänninen (TkT) toimii Lumir Oy:n tuotekehitysjohtajana ja on vannoutunut kiertotalouden kannattaja ja biomateriaalien puolestapuhuja.