PI:n kunniajäsen, emeritusprofessori Johan Gullichsen on kuollut

15.5.2023

PI:n kunniajäsen ja Aalto-yliopiston selluloosatekniikan emeritusprofessori Johan Gullichsen on kuollut, kertoo A. Ahlström Oy verkkosivuillaan. Gullichsen kuoli lauantaina 13. toukokuuta 2023.

Merkittävän uran keksijänä tehnyt Gullichsen oli myös A. Ahlströmin perheyhtiön hallituksen pitkäaikainen jäsen ja puheenjohtaja.

Yhtiön tiedotteen mukaan Gullichsen ratkoi elämänsä aikana puunjalostusteollisuuden laatuun ja ympäristöön liittyviä ongelmia. Hänen kerrotaan rekisteröineen yli 60 patenttia ja julkaisseen yli 180 tieteellistä artikkelia.

Gullichsen oli myös kansainvälisesti tunnettu kilpapurjehtija 5.5m-luokassa. Hän muun muassa osallistui Tokion olympialaisiin vuonna 1964 ja voitti hopeaa Sydneyn MM-kilpailuissa vuonna 2005.
 

Johan Gullichsen oli niin yrityselämän, tutkimusyhteisön kuin oppilaidensa laajalti arvostama professori, joka palkittiin huomattavan uransa aikana monin palkinnoin ja huomionosoituksin. Vuonna 1986 Gullichsenille myönnettiin metsäalan arvostettu kansainvälinen Marcus Wallenberg -palkinto ja vuonna 2004 hän vastaanotti Puunjalostusinsinöörit ry:n Lampén -mitalin ansiokkaasta, laaja-alaisesta teknisestä ja tieteellisestä työstä. Vuonna 1996, emeritusprofessori Johan Gullichsenin 60-vuotispäivän yhteydessä perustettiin kansainvälinen Johan Gullichsen -kollokvio tarjoamaan nuorille tutkijoille mahdollisuuden tuoda esille omaa metsäteollisuuteen liittyvää tutkimustaan. Vuodesta 1997 alkaen Puunjalostusinsinöörit ry on jakanut nuorille tutkijoille Johan Gullichsenin nimeä kantavaa palkintoa parhaasta kollokviossa tai muussa kansainvälisessä konferenssissa pidetystä ansiokkaasta esitelmästä. PI:n kunniajäseneksi Gullichsen valittiin vuonna 2014.

Puunjalostusinsinöörit ry ottaa osaa perheen suureen suruun.