Kevätseminaarissa 2022 Lampén-mitalilla sekä yhdistyksen ansioplaketilla palkitut

25.4.2022

Puunjalostusinsinöörien kevätseminaari järjestettiin Pörssitalolla 26.4.2022. Seminaarin yhteydessä pidettiin myös PI:n kevätkokous ja myönnettiin Lampén-mitallit sekä yhdistyksen ansioplaketit kiitoksena ansiokkaasta työstä.

Tunnustuksena ja kiitoksena alalla suoritetusta ansiokkaasta ja laaja-alaisesta teknisestä ja tieteellisestä työstä, PI:n hallitus on päättänyt myöntää Johanna Buchertille ja Jyrki Kettuselle Lampén-mitalit. 

Tunnustuksena ja kiitoksena toimialalla suoritetusta ansiokkaasta työstä, PI:n hallitus on päättänyt myöntää Ainomaija Haarlalle sekä Magnus Diesenille yhdistyksen ansioplaketit.

Johanna Buchert

Johanna Buchertin tieteellinen tuotanto on laaja, sisältäen merkittävän määrän vertaisarvioituja artikkeleita ja patentteja.  Hänen saamista tunnustuksista merkittävimpiin kuuluu metsäteollisuuden tieteellisestä edistämisestä myönnetyn Marcus Wallenberg -palkinnon saaminen vuonna 2003. Buchert on nykyään myös palkintoa myöntävän Marcus Wallenberg –säätiön valintakomitean puheenjohtaja ja Teknillisten tieteiden akatemian jäsen.

Jyrki Kettunen

Jyrki Kettunen toi ennakointityön ja tulevaisuuden skenaariot metsäteollisuuden strategiatyön keskeisiksi työkaluiksi. Kettunen  ja hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa, professori Tarja Meristö olivat aikaansa edellä luoden yrityksille ja organisaatioille sopivia pragmaattisia ennakointimalleja ja termistöä tulevaisuuden harjoittamiseen. 

Ainomaija Haarla

Haarla on tehnyt merkittävän ja monipuolisen uran liike-elämässä niin yritysjohtajana, hallitusammattilaisena, bisnesenkelinä, neuvonantajana kuin yrittäjyyden työelämäprofessorina. Hän on erittäin laajalti verkottunut ja arvostettu asiantuntija niin teollisuudessa kuin akateemisissa piireissä, ja Haarlan asiantuntemusta ovat  päässeet hyödyntämään niin kansainväliset pörssiyhtiöt, start-up-yritykset, sijoitusrahastot kuin julkiset toimijat. Vuonna 2020 Finnish Business Angels Network FiBAN valitsi hänet vuoden bisnesenkeliksi.

Magnus Diesen

Diesen työskenteli teollisuuden palveluksessa eri johtotehtävissä lähes 40 vuoden ajan. Hän jäi eläkkeelle Stora Enson strategiasta ja investoinneista vastaavana johtoryhmän jäsenenä vuonna 2006. Hän on toiminut myös usean yrityksen hallituksessa ja neuvonantajana.

Vaativan työnsä ohella jo 1990-luvulta alkaen Magnus Diesen on antanut merkittävän panoksen puunjalostusalan korkeakoulutuksen hyväksi toimimalla nykyisessä Aalto-yliopistossa mm. luennoitsijana, oppimateriaalien kirjoittajana ja neuvonantajana. Papermaking Sicence and Technology –kirjasarjan avausteos, Diesenin kirjoittamaEconomics of the Pulp and Paper Industry on jo usean vuosikymmenen ajan kuulunut alan opiskelijoiden ja ammattilaisten perusteoksiin. Vielä muutama vuosi sitten Magnus osallistui myös nykyisen digitaalisen oppimisympäristön ForestBioFactsin sisällöntuotantoon.

Onnittelut tunnustuspalkinnon saajille!