1. September 2011
Kirjoittaja: Ilmo Isotalo
Companies: Eds Cellulosa, Kemi Oy, Kopparfors, Tervakoski
People: Ilmo Isotalo, Juhani Kalla, Jukka Laitinen, Kirill Gluschkoff, Ossi Kokkonen, Pentti Ilvesluoto, Pentti Raatikainen
2.6. Sähkötekniset erikoissellulaadut
Omintakeisinta tutkimustyötä Kemiyhtiö on tehnyt sähköteknisten eristysselluloosien osalta. Yhtiö on ollut ainoa tämän sektorin vaativimpien laatujen valmistaja Suomessa ja 1900-luvun loppuaikoina koko maailmassakin. Näiden laatujen tuotekehittelyyn ei ole voitu hankkia tehdassalaisuuksien varjelemiseksi ulkopuolista asiantuntija-apua - eikä sitä keskeisimmän tietotaidon osalta olisi ollut saatavissakaan. Näiden laatujen valmistusta ei koskaan tarkoituksellisesti aloitettu, sillä aloitus johtui Tervakoski Oy.n toimenpiteistä. Tervakoskella oli vuonna 1921 aloitettu kondensaattoripaperin valmistus. Se tehtiin aluksi lumpusta, mutta 1920- ja 1930 -lukujen vaihteessa ryhdyttiin etsimään ohueen kondensaattoripaperiin soveltuvia sellulaatuja. Tällöin todettiin melko nopeasti pohjoisen puusta tehdyn Kemin sulfaattisellun sopivan hyvin – monia muita paremminkin. Niinpä Kemin sa-laatujen valikoimaan otettiin jo v. 1932 erillinen Kemi CON-laatu. Sotiin mennessä laatu oli tullut tunnetuksi Neuvostoliitossakin, koska sitä toimitettiin sinne sotakorvaustuotteena.
PS:n männystä valmistetun sa-massan hyvä soveltuvuus sähköteknisiin eristyspapereihin perustuu niiden helppoon jauhautuvuuteen, jonka ansiosta näiden paperilaatujen pitkälle viedyssä jauhatuksessa kuidut eivät vielä suuresti pääse vaurioitumaan. Tämä ominaisuus perustuu jo aikaisemmin esitettyihin tietoihin pohjoisen mäntypuun keskimääräistä suuremmasta ohutseinäisen kevätpuukuidun osuudesta. Sähköteknisten laatujen kehitystyö vauhdittui v. 1958 valmistuneen päälaboratorion ansiosta. Sinne oli tilaa hankkia näiden laatujen tutkimukseen ja tarkkailuun tarvittavia erikoislaitteita. Tilat antoivat tietenkin myös mahdollisuuden palkata uutta tutkimushenkilökuntaa. Sähköteknisten erikoislaatujen kehittämien jatkui aina 1990-luvun alkupuolelle asti. Vuonna 1991 tapahtunut Neuvostoliiton hajoaminen romahdutti kertaheitolla sinne suuntautuneen merkittävän viennin. Tuotantoa jatkettiin kuitenkin ”vanhasta muistista” vuoteen 2002 asti, kun haluttiin auttaa vanhoja hyviä asiakkaita sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
Sähköteknisten eristyssellujen käyttökohteet ovat laajat: erilaiset kaapelipaperit, muuntajakartonki ja eri käyttökohteissa tarvittavat kondensaattorit. Kaapelipapereissa vaativin laatu oli merenalaiskaapeleihin käytettävä. Kondensaattoripapereissa eräs vaativa laatu oli puolestaan elektrolyyttikondensaattoripaperi. Sähkömassojen kehitystyö tähtäsi ratkaisuihin, joilla toisaalta keittoon saataisiin mahdollisimman puhdas homogeeninen raakapuu ja toisaalta keitonjälkeinen prosessi pystyisi tehok- kaasti poistamaan mekaanisia ja kemiallisia epäpuhtauksia. Huippulaatuihin, ns. alfa-laatuihin tarvittiin vielä ”puhdistusta” sellun hiilihydraattikoostumuksessa. Alfa- pitoisuuden sijasta näistä laaduista seurattiin pentosaanipitoisuutta. Alfa-laatujen kehittäminen vaati monipuolista perehtymistä kylmäalkalointi- ja esihydrolyysi- prosesseihin. Niitä tutkittiin laboratoriomittakaavassa ennen tehdasprosessien käyttöönottoa. Kylmäalkalointilinja käynnistettiin tehtaalla v. 1968 ja v. 1975 aloitettiin esihydrolyysikeitot. Uusien laatujen merkinnät olivat CON 92 ja CON EL (CON 95). Merkintä EL tarkoitti soveltuvuutta elektrolyyttikondensaattoripaperin valmistukseen. Myös kaapelipaperisellujen osalta kehitettiin useampia alalaatuja, mm. koivusta valmistettu. Kondensaattoripaperia valmistettaessa sellu jauhetaan varsin pitkälle. Jauhatusoloja tutkittiin Kemissä Escher Wyss kartiokoejauhimella.
Sähkömassa-ajot suoritettiin tehtaalla jaksottain. Tuotekehitystyö oli jatkuvaa. Lähes jokainen tuotantoajo oli samalla koeajo jonkin asian parantamiseksi. Ajojen aikana oltiin lähes koko tehdasalueella varpaisillaan häiriötekijöiden välttämiseksi. Esimerkiksi hiekkapuhallustyöt kuivaussalin läheisyydessä olivat ankarasti kiellettyjä. Ajot olivat parhaimmillaan paitsi ”suurta tiedettä myös suurta taidetta”. Monissa ansaittua ammattiylpeyttäkin aiheuttavaa. Eikä syyttä, saavuttihan Kemi melko pian sen jälkeen kun tuotekehitykseen alettiin vakavasti panostaa, selvän markkinajohtajan aseman maailmassa. Saavutetusta laatutasosta voi todeta esimerkiksi ns. johtavat pisteet. Ne pystyttiin saamaan niin alhaiselle tasolle, että jotkut asiakkaat myönsivät lopputuotteeseensa tulevan pisteitä enemmän omista laitteistaan kuin sellun mukana. Suurimmillaan sähköteknisten massojen tuotanto oli v. 1970, jolloin se oli 44 000 t/v. Vakavimmat kilpailijat olivat Ruotsissa : Kopparfors AB Norrsundetissa ja Eds Cellulosa Norrköpingin eteläpuolella. Viimemainitulla pienellä, v.1891 käynnistyneellä sa-tehtaalla oli värikäs, monien konkurssien värittämä historia. Viimeinen vaihe siinä oli vuosina vuosina 1982-91, jolloin tehtaalla panostettiin erikoissellulaatuihin, mm. kondensaattoriselluihin ja Melitan ruskeisiin kahvisuodinpapereihin käytettyihin selluihin. Tehtaan teoreettinen maksimikapasitetti oli 30 000 tm/v. Tehdasta ei kuitenkaan saatu kannattavaksi, vaikka kondensaattorisellu oli jossain suhteessa jopa parempaa kuin Kemin sellu. Asiakkaat eivät ilmeisesti pitäneet sen jauhautumisominaisuuksista, sillä eteläruotsalaisesta sahanhakkeesta valmistetun sellun kuitumorfologia ei Kemin kokemuksen mukaan voinut olla sovelias. Kemissä oppinsa saaneen DI Ossi Kokkosen toimiminen jonkin aikaa tehtaan teknisenä johtajana ei sekään auttanut asiaa.
Kemiyhtiö oli usean vuosikymmenen ajan yhdessä Tervakoski Oy:n kanssa mukana Suomen ja Neuvostoliiton välisessä tieteellis-teknisessä yhteistyössä aiheena kondensaattorisellu ja -paperi. Yhteisyö edellytti molemminpuolisia kokouksia ja esitelmänpitoja. Näissä tapaamisissa piti olla vakuuttava esitelmöitsijä paljastamatta kuitenkaan mitään tehdassalaisuuksia. Olihan venäläisillä itsellään kilpailevaa valmistusta entisessä suomalaisessa sulfaattitehtaassa Pitkärannassa. Markkinoinnin kannalta yhteisyö oli silti hyödyllistä. Ostajien tapaaminen ja heidän tarpeidensa ymmärtäminen auttoivat suuresti asiakaspalvelussa. Yhteistyö Kiovassa olevan tutkimusinstituutin samoin kuin lähellä olevan Malinin kondensaattoripaperitehtaan henkilöstön kanssa sujui enimmäkseen hyvin. Huvittaviakin vaiheita siihen sisältyi, mm. Gorbatsovin raittiuskampanjan aikana.
Sähkömassojen kehittäminen ja valmistus oli tiivistä yhteistyötä tutkimuksen, tuotannon ja markkinoinnin välillä. Tutkimuspuolelta mukana olivat eniten Juhani Kalla ja näiden laatujen erikoistutkija FM Pentti Ilvesluoto sekä myöhemmin myös Ilmo Isotalo. Juhani Kallalle sähkömassat olivat suorastaan ”henki ja elämä”. Tehdaspuolen monista ansioituneista mainittakoon ins. Pentti Raatikainen, DI Ossi Kokkonen ja DI Jukka Laitinen. Finncellin Kirill Gluschkoff oli tärkeä yhteyshenkilö ja tulkki Neuvostoliiton suuntaan.