Tutkimusapuraha

Tutkimusapurahan tarkoituksena on tukea ja kannustaa lahjakkaita nuoria diplomi-insinöörejä metsäteollisuuden alan tutkimustyössä ja jatko-opinnoissa. Apuraha voidaan myöntää joko yksittäiselle henkilölle tai tutkimusryhmälle. Apurahalla halutaan kannustaa erityisesti kansainvälistymistä (mm. konferenssivierailujen tukeminen), mutta myös esim. väitöskirjatyön loppuunsaattamista tai suomen kielen opintoja tutkimuksen ohessa.

Tutkimusapurahoja jaetaan vuosittain yhdistyksen syyskokouksessa. Tutkimusapuraha on kannustustipendi, jonka suuruus on lähtökohtaisesti 5000 €/hakija. Hakijan tulee olla PI:n jäsen. Huomaathan, että koska apuraha on tarkoitettu tutkimuksen tukemiseen, sitä ei myönnetä esim. väitöstilaisuuden tai karonkan kuluihin, eikä painatuskustannuksiin. Apurahaa ei myönnetä myöskään omiin välinekuluihin (esimerkiksi kannettava tietokone, polkupyörä yms.). 

Tutkimusapurahan hakuaika päättyy 15.10.

HAE STIPENDIÄ

Stipendihakemukseen tarvitset seuraavat liitteet:

  • Ansioluettelo
  • Selvitys tutkimusohjelmasta sekä henkilökohtainen tutkimussuunnitelma ja tavoite
  • Tutkimuksen kustannusarvio sekä erittely apurahan käytöstä
  • Selvitys haetuista ja myönnetyistä muista apurahoista
  • Oikeaksi todistettu luettelo suoritetuista kursseista arvosanoineen ja niiden keskiarvo sekä suoritettujen opintopisteiden määrä
  • Mahdolliset stipendisuositukset ja/tai maininnat suosittelijoista

 

PI:n stipendirekisteriseloste / PI's scholarships' register description and privacy policy 

Kysy lisää