2. September 2011
Kirjoittajat: Jan-Erik V. Levlin
Companies: KCL, Serlachius, Tampella, Yhtyneet Paperitehtaat
People: Kaj Forss, Kaapo Passinen
9.3. Pekilo-proteiini
Agneta Fuhrmann
PEKILO-proteiini
1960-luvulla maailman proteiinipula oli yleisen keskustelun aiheena ja katsottiin, että yksisoluproteiini , SCP eli single cell protein, olisi ratkaisu maailman nälänhätään. Sodan aikana Suomessa oli syöty sulfiittijäteliemessä viljeltyä Torula-hiivaa, mutta tuotanto lopetettiin kannattomana. Keskuslaboratoriossa ajatus heräsi uudestaan 1964 sen jälkeen kun laboratorion biokemian osastolla osoitettiin, että homesieni Aspergillus Niger muodosti helposti suodatettavan paksun solurihmaston kasvaessaan sulfiittijäteliemessä. Teolliseen tuotantoon tähtäävä kehitystyö alkoi, ja ensimmäinen fermenttori rakennettiin KCL:n koehalliin.
Noin 300 rihmaston muodostavaa mikrosientä seulottiin, ja tuloksena päädyttiin Paecilomyces varioti sieneen, josta johdettiin nimi Pekilo-prosessi ja –proteiini. Tulokset osoittivat, että sientä pystyttiin fermentoimaan jatkuvatoimisesti, kasvunopeus oli hyvä ja proteiinipitoisuus ylitti Torula-hiivan. Oikeudet Pekilo-prosessiin siirtyivät sittemmin Oy Tampella AB:lle.
Enimmäinen Pekilo-tehdas rakennettiin v. 1972 Yhtyneet Paperitehtaan Jämsänkosken sulfiittitehtaan yhteyteen. Tehdas, jonka kapasiteetti oli 10.000 tonnia vuodessa, aloitti toimintansa 1975 ja toimi vuoteen 1982, jolloin sulfiittitehdas lakkautettiin. Todettiin, että prosessilla oli myös positiivinen vaikutus sekä jätevesiin, että haihduttimen ja lauhteiden BOD-arvoihin, koska biologiset aktiiviset aineet kuluivat melkein kokonaan loppuun. Pekilo-proteiini kokeiltiin menestyksellisesti eläinrehuna, ja sitä syötettiin Suomessa mm. siipikarjalle ja lehmille.
Ympäristönsuojeluun liittyvät hyvin positiiviset tulokset johtivat jatkokehitykseen, jossa selvitettiin mahdollisuudet fermentoida hyvin laimeita jäteliuoksia. Ongelma ratkaistiin viemällä osa muodostuneesta solumassasta takaisin fermenttoriin, jolloin voitiin fermentoida suuria määriä laimeita liuoksia pienellä viiveellä. Tähän perustuen G.A. Serlachius rakensi Mäntän sulfiittitehtaan yhteyteen vuonna 1983 Pekilo-tehtaan kapasiteetiltaan 8.000 tonnia Perkilo-proteiinia. Myös tämän tehtaan toiminta lopetettiin sulfiittitehtaan toiminnan lopettamisen seurauksena 1991. Kuriositeettina voidaan mainita, että Mäntän kuvataiteen ystävät ry. osti Pekilo-tehtaan tilat v. 2001 järjestääkseen niissä mm. Kuvataideviikot. Tilan nimeksi on jäänyt Pekilo.
Kirjallisuus
- Forss, K. Passinen, K. Utilization of the spent sulphite liquor components in the Pekilo protein process, and the influence of the process upon environmental problems at a sulphite mill. Paperi ja Puu 58 (1976), pp. 608-618.
- Forss, K., Jokinen, K, Lehtomäki, M. Aspects of the Pekilo protein process. Paperi ja Puu 68 (1986), pp. 839-844.