2. September 2011
Kirjoittaja: Matti K. Salste
Companies: Corenso, Elopak, Enso-Gutzeit, Huhtamäki, Tetra Pak, Yhtyneet Paperitehtaat
People: Jaakko Paronen, Lasse Parkkinen, Pentti Halle
4.12. Nestepakkauskartonki
Kuitupohjaisia nestepakkauksia tiedetään kehitetyn jo 1800-luvun puolella, mutta vasta 1930-luvulla niistä tuli kaupallisia muotoja. Sota keskeytti hyvin alkaneen kehityksen Euroopassa, mutta heti sodan jälkeen se jatkui nopeasti. Suomeen ensimmäiset kartonkimaitopakkaukset tulivat 50-luvun alussa. Nykyisin alalla käytetyt teknologiat perustuvat 50- ja 60-luvulla käyttöönotettuihin materiaalinvalmistus-, pakkauksenvalmistus- ja pakkausteknologioihin.
Nestepakkauskartonki voidaan määritellä kartonkilaaduksi, josta valmistetaan nestepakkauksia. Nestepakkauskartonkeja on alettu tehdä eri teknologioilla läh-tien sellukartonki-, taivekartonki- ja kraftliner-pohjalta ja virittämällä tuotteeseen tarvittavat ominaisuudet.
Käytännössä jokaista nestepakkaustyyppiä varten tarvitaan oma kartonki- tai paperilaatu, joka räätälöidään asiakaskohtaisesti pakkausketjun tarpeiden mukaiseksi. Kehitys on tavallisesti kahdenvälistä tiivistä ja vuosia jatkuvaa yhteistyötä, josta ei julkista tietoa ole saatavissa.
Nestepakkauskartonki niin kuin muutkin pakkausmateriaalit valmistetaan sovittuihin mitattaviin spesifikaatioihin. Tuotevaatimukset sisältävät kuitenkin paljon ei-mitattavia ominaisuuksia, jotka tulevat pakkauksen valmistus- pakkaus- ja käyttövaiheista. Innovaatio yhdessä pakkausketjun vaiheessa edellyttää usein jatkoinnovaatioita ketjun muissakin osissa.
Seuraavassa käsitellään alan esimerkkinä tuoremaitopakkauksena yleisesti käytetyn harjakattopakkausmateriaalin kehitysvaiheita. Esitys sisältää vain kehityskulun pääkohtia.
Käytännössä kehitystä ja innovaatioita tehdään tuoteketjussa koko ajan ja vasta jälkikäteen voidaan nähdä, mitkä toimet ovat alan kannalta tuottaneet merkittäviä kehityshyppäyksiä tuotteen elinkaareen. Merkkipaalut vaihtelevat myös näkökulman ja tarkastelun ajankohdan mukaan. Tässä on näkökulmana kestävä kehitys.
Harjakattopakkauskartonki esimerkkinä kestävästä kehityksestä
Enso-Gutzeit Oy:n Kaukopään tehtailla alettiin valkaista sulfaattisellua 50 –luvun puolivälissä ja siitä alettiin kehittää valkoisia sellukartonkeja mm. nestepakkauksia varten. Ensimmäiset kaupalliset toimitukset harjakattopakkauksiin alkoivat 1958. Tämä pakkaus koottiin liimaamalla ja syntynyt kotelo vahattiin täyttökoneessa. Kartonkiteknologian suuri haaste oli alussa tuottaa sellaiset lujuus- ja tiiveysominaisuudet, että vaha imeytyi sopivasti ja piti tölkin tiiviinä ja pakkaus suojasi tuotteen käyttöön saakka.
Vuonna 1963 alettiin Suomessa nestepakkauskartonkia päällystää muovilla vain muutaman vuoden viiveellä siitä, kun teknologia oli tullut Yhdysvalloissa käyttöön. Maitotölkki saumattiin nyt muovin avulla, liimaa ja vahaa ei enää tarvittu. Kartongin lujuusvaatimukset muuttuivat. Muutos tapahtui koko ketjussa pakkauksen valmistusta ja pakkaamista myöten. Myös kuluttaja koki muutoksen, sillä tölkit olivat nyt tiiviimpiä.
Vuosikymmenen lopulla alettiin kehittää kartongin massaliimausta ja siirryttiin vähitellen hartsiliimauksesta neutraaliliimaukseen. Näin saatiin kartongille pa-rempi lujuus, josta oli hyötyä muovipäällystyksessä ja pakkauksen valmistuksessa. Kartongin kestävyys nestettä vastaan parani, jonka kuluttaja huomasi jämäkämpänä pakkauksena. Samalla kartonkipakkausta voitiin käyttää maitoa vaativampien nesteiden pakkaukseen.
Aivan 70-luvun alussa nestepakkauskartonkia alettiin kehittää mehujen pakkaamiseen. Sitä varten muovipäällystyksen yhteydessä alettiin laminoida tölkin sisäpuolelle alumiinifolio. Näin saatiin aikaan riittävä happitiiveys. Tämä vaihe edellytti jälleen kartongin laatuominaisuuksien parantamista ja alumiinin laminointi- ja päällystysteknologian opettelemista. Vastaavasti pakkauksen valmistajan ja pakkaajan oli kehitettävä omia toimintojaan kuten saumaus- ja täyttötekniikkaa, jotta kuluttajalle saadaan päivän C-vitamiiniannos turvallisesti ja hyvän makuisena.
70-luvun puolivälissä Kaukopään tehtailla sellun valmistui uudistui, kun uusi jatkuvatoiminen kuitulinja käynnistyi. Tehtaan kuitutalous muuttui ja kuidun laatu parani. Nestepakkauskartonkia oli tehty puolivalkoisena ja valkoisena ja litran pakkauskokoa varten oli käytetty 340 g/m2 kartonkia. Uudessa tilanteessa kehitettiin samaan tarkoitukseen aiempaa vaaleampi 320 g/m2 kartonki. Parannettiin samalla sekä laatua että kilpailukykyä, sillä tuote oli nyt amerikkalaisia kilpailijoitaan selvästi valkoisempi ja kevyempi.
Vähitellen alettiin pakatuissa tuotteissa huomata haju- ja makuongelmia. Monien vaikeuksien ja systemaattisen tutkimuksen jälkeen tiedon taso kohosi ja opittiin tuottamaan pakkauksia, joista ei siirry hajuja ja makuja sisältöön. Kehitystä tapahtui paitsi kuidun ja kartongin valmistuksessa myös muovipäällystyksessä, pakkauksen valmistuksessa, pakkaamisessa ja pakatun tuotteen käsittelyssä.
80-luvun puolivälissä Kaukopään tehtailla alettiin kehittää kolmikerroskonseptia nestepakkauskartongin valmistukseen. Ajatuksena oli aluksi kehittää yksikerrossellukartongin tilalle kolmikerrostuote ja samalla päästä alentamaan neliömassaa. Teknologiaksi valittiin sakeamassateknologia, jolla arveltiin olevan paras potentiaali. Koeyksikkö rakennettiin tehtaan pienimmälle kartonkikoneelle, kartonkikone 1:lle. Koeajossa päästiin noin 300 g/m2 tasolle 1 litran pakkauskartongilla, jossa normaalisti käytettiin 320 g/m2 kartonkia.
Tämä innovaatio synnytti uusia innovaatioita etenkin pakkauksen testaukseen ja analysointiin. Sekä pakkauksen valmistus- että pakkauskoeajoissa prosessista löytyi kohtia, joissa pakkausmateriaali joutuu erittäin kovaan rasitukseen. Kartongin lujuutta jouduttiin etsimään taas udella tavalla.
80-luvun alussa muoviteollisuudessa oli opittu valmistamaan monikerroskalvoja, joilla saavutettiin hyvä happitiiveys. Tämän teknologian soveltamista alettiin miettiä myös nestepakkauskartongin päällystykseen ajatuksena happitiiveyden ja kemikaalikestävyyden parantaminen. Laminointikokeet osoittivatkin konseptin toimivan teknillisesti, mutta silloiset muoviratkaisut eivät olleet kovin kilpailukykyisiä. 80-luvun puolivälin jälkeen Keski-Euroopassa nestemäiset pesuaineet olivat tulleet markkinoille ja muutamat valmistajat kiinnostuivat kartonkipakkauksesta. Kysyntä oli niin kova, että erään asiakkaan kanssa voitiin sopia kalvolaminaatti-konseptista, joka sellaisenaan johti muutaman vuoden kestäviin kaupallisiin toimituksiin. Tällainen nopeus ja onnistuminen kerralla on tällä alalla poikkeuksellista. Varsinkin, kun muistetaan, että nestemäinen pesuaine on kuitupakkauksen kannalta erittäin vaativa. Onnistumiseen tarvittiin tietenkin paljon osaamista, intoa ja tahtoa kaikilta osapuolilta.
Samanaikaisesti yhtiössä kehitettiin monikerrosteknologiaa muovipäällystykseen. Hankittiin uusi muovipäällystyskone, johon rakennettiin monipuoliset ominaisuudet tuotekehitystä varten. Niinpä pian voitiin markkinoille valmistaa aivan uudella teknologialla happitiivis mehupakkaustölkki, jossa oli pelkästään kuitu- ja muovikomponentteja ja joka oli aikaisempaa kevyempi. Sitä alettiin heti käyttää mehu- ja jogurttipakkauksiin. Tuote korvasi nopeasti myös edellä mainitun pesuainepakkauksen.
90-luvun alussa Kaukopään kartonkikone 4:lle investointiin sakeamassaperä ja hiukan myöhemmin tehtaalle tuli CTPM –laitos. Nyt päästiin tuottamaan entistä bulkkisempaa kartonkia, jossa CTMP-kuidun jäykkyys ja sellukuidun lujuus hyödynnetään aiempaa tehokkaammin. Tällä tekniikalla yhden litran kartonkipakkaus syntyi 285 g/m2 kartongista.
90-luvun alusta lähtien juomapakkauksiin kohdistui voimakas uudelleentäyttö- ja kierrätysvaatimus eri puolilla maailmaa. Enso Oyj Euroopan suurimpana nestepakkauskartongin valmistajana rupesi kehittämään käytettyjen nestepakkausten kierrätystä. Hylsykartonginvalmistajan Corenson laitoksilla kierrätys aloitettiin, teknologiaa kehitettiin ja kapasiteettia lisättiin niin, että Varkauteen syntyi 90-luvun aikana laitos, jossa juomapakkaustölkit voitiin kierrättää ja materiaalin kaikille komponenteille löytyi tarkoituksenmukainen käyttö:
- Kuidusta tehdään hylsykartonkia.
- Muovi kaasutetaan synteesikaasuksi ja se käytetään energiana prosessissa.
- Alumiini erotetaan kaasutuksessa ja kierrätetään metallin.
Osa hylsykartongista käytetään uusien nestepakkausrullien valmistuksessa, joten tässä tapauksessa sama kuitu palvelee samaa tuotetta kahdesti ja kiertää sen jälkeen edelleen keräyskuitukartonkina.
2000-luvulla kehitys jatkuu. Teknologiaa kehitetään ja innovaatioita syntyy edelleen. Kun kehitystä tarkastellaan kestävän kehityksen näkökulmasta, voidaan yhtenä tuloksena laskea, että maitolitran pakkaamiseen tarvittiin 40-50 vuotta sitten puolitoistakertainen ja mehulitran pakkaamiseen lähes kaksinkertainen määrä puuta nykyiseen verrattuna. Lisäksi maitopakkauksen hiilijalanjälki on kierrätyksen ja uusiutuvan energian hyödyntämisen ansiosta lähellä nollaa.
Yli 50 vuotta nestepakkauskartonkia Imatralla
Kirjoittanut Jorma K.O. Ignatius, Imatralla, syksyllä 2007
Sota aiheuttaa aina suunnatonta kärsimystä ja tuskaa ympärilleen. Toinen maailmansota ei tehnyt tästä poikkeusta, - miljoonat ja taas miljoonat kaatuivat, kuolivat, joutuivat kodittomiksi -jopa valtakuntia katosi maailmankartalta. Pasitiivistakin kuitenkin liittyy tähän sotaan- Maitotölkki ja Vuoksenlaakson vaurastuminen. Jopa on outoa puhetta ajattelette varmaan lukiessanne tätä.
Palatkaamme ajassa taaksepäin. Ensimmäinen tunnettu patentti paperin käyttämisestä lasipullon sijasta nesteen pakkaamiseen on saksalaisen Gustav Türk 'n nimissä jo vuodelta 1882. Ensimmäinen maitopakkauskin patentoitiin amerikkalaisen George Maxweilin nimiiin 1906. Varsinainen läpimurto tapahtui kun Amerikassa alkoivat lähinnä IP ja Potlatch jo 1930-luvulla valmistaa erityisiä nestepakkauskartonkeja mm Pure-Pak maitopakkauksiin, jonka patentti oli tosin jo myönnetty 19. lokakuuta 1915. Maitotölkit havaittiin heti mm hygieenisiksi. Kun sitten amerikkalaiset miehitysjoukot saapuivat Saksaan sodan jälkeen, vaativat armeijan (eläin)lääkärit hygieniatason säilyttämiseksi kertakäyttöisten maitopakkausten käyttämistä.
1930-40 luvuilla Enson tehtaalla oli yhtiömme suurin kartonginvalmistuskapasiteetti ja vastaavasti Kaukopäässä yksi maailman johtavista markkinasellutehtaista ja sellun kuivauskoneista- Minton -kapasiteetti 240 to/vrk! Kun Suomi menetti epäoikeudenmukaisessa rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle mm. 13 % metsäalastaan, tukkipuustostaan 22 % ja puunjalostuskapasiteetistään 26 % olivat Enso-Gutzeit Osakeyhtiön menetykset vielä kertaluokkaa isommatsulfiittiselluloosakapasiteetistä 70% ja sulfaattiselluloosakapasiteetistä 34 % ja kartongintuotantokapasiteetista 56 % ja maa-alueistaankin lähes 32 %, kun huomioidaan myös siirtolaisten asuttamiseen pakkoluovutetut alueet.
Nopeasti- jo vuonna 1950 Kaukopään markkinasellutehdas ryhtyi paikkaamaan menetettyä kapasiteettia ja alkoi tuottamaan ruskeaa lineriä Ka l:llä. Vuonna 1956 käynnistyi valkaistuille elintarvikekartongeille tarkoitettu Ka2 . Näihin aikoihin ilmestyi nmjalainen August Johansen silloisen paikallisjohtaja Pentti Hallen luo tiedustelemaan Enson mahdollisuuksia toimittaa kartonkia maitopakkauksiin. Silloinen osastoinsinööri Lasse Parkkinen lähti ensimmäisen koerullan kanssa Norjaan keväällä 1958. Jo saman vuoden syksyllä oli Jaakko Paronen Spikkestadissa todistamassa ensimmäisen varsinaisen toimituksen saapumista perille. Heti seuraavana vuonna 1959 muodosti Y2 ja 1/1 valkoinen "maitopullokartonki" - kuten sitä virallisesti nimitettiin - jo n. 40 % koko Kaukopäässä valmistetun valkoisen kartongin määrästä. Kokeet ja myöhemmät toimitukset ja neuvottelut johtivat siihen, että nyt 50 vuotta myöhemmin StoraEnso Oyj toimittaa Elopakille ja sitä kautta Pure-Pak- harjakattoisiin maitotölkkeihin kartonkia vuosittain satoja tuhansia tonneja. Enpä usko, että Suomesta, tuskin pohjoismaistakaan löytyy ihmistä, joka ei olisi joskus pitänyt Pure-Pak tölkkiä kädessään. Se on vakiintunut jopa nimeksi kuten mono tai heteka. Nyttemmin tämä norjalainen Elopak-konserni on tytäryhtiöineen levittäytynyt 42 maahan markkinoiden käsittäessä yli 100 maata. Tuotantolaitoksiakin on 18.
Jo vuotta aikaisemmin - siis vuonna 1955- olivat Tetran edustajat Euran Paperista ottaneet yhteyttä yhtiöömme selvittääkseen nestepakkauskartongin toimitusmahdollisuuksiamme. Silloisissa neuvotteluissa viitattiin "jopa" 30.000 tonnin vuositoimituksiin. Nämä olivat, silloin alkuaikoina, huimia lukuja ja epäileviä Tuomaita oli paljon. Nyt puoli vuosisataa myöhemmin yhtiömme valmistaa jo noin miljoona tonnia nestepakkauskartonkia vuodessa, niin huimaa on ollut kehitys. Myöskin pakkauskehitys on ollut huimaa. Tetra Pak aloitti pyramidin muotoisella pakkauksella, Tetraeder:illä, jonka 1. patenttihakemus tehtiin maaliskuussa 1944 ensimmäisen teollisen täyttökoneneen käytmistyessä Ruotsissa joulukuussa 1952. Vuonna 2006 Tetra Pakilla oli jo täyttökoneita 165 maassa ja pakkaustehtaitakin kokonaista 48 ! Erilaisia pakkausformaatteja on 10 ja jos huomioidaan eri avaussysteemit ja pakkauskoot päästään jo yli 150 variaatioon. Kaikkialla maailmassa tunnetaan tiiliskiven muotoinen Tetra Erik-pakkaus.
Mutta palatkaamme vielä takaisin alkuaikoihin, onhan yksi merkittävä asiakkaamme vielä käsittelemättä. SIG Combibloc -jota me "vanhat parrat" usein edelleenkin Linnichiksi kutsumme. Jagenberg, PKL ja Gizeh- valmistivat 1950 luvulla alussa mainitsemilleni amerikkalaisille miehitysjoukoille ns. Perga-pakkauksia, jotka olivat pääasiallisesti sulfiittipohjaisia ja nestetiiveys varmistettiin vahaamalla. Perga-pakkauksenkin patentti on jo vuodelta 1929. Sodan jälkeen kartonki tuli lähinnä USA:sta ja yllätys-yllätys Suomesta, mutta yllätys-yllätys ei Ensolta vaan Yhtyneiltä Paperitehtailta Jämsänkoskelta. Yhtiömme sinnikkäät edustajat onnistuivat koerullien ja - ohjelmien kautta samaan sulfaattikartonkipohjaisilla tuotteilla jalan oven väliin heti vuonna 1956 niin hyvin ja nopeasti, että jo vuoden 1959 loppupuolella olimme lähes ainoa toimittaja Jagenbergillä. Itse muistan kuitenkin vielä 1970 luvulla nähneeni Linnichin varastossa Yhtyneitten "uusia" koerullia, mutta kuten kaikki tiedämme on Stora Enson Imatran tehtaat nykyisin ainoa nestepakkauskartongin valmistaja Suomessa. Linnich kehitti myös menestykselliset Blocpak pakkauksen ja Pure-Pakille kilpailevan Quadroblock' in, jota vastaava on myös Tetra Pakilla nimeltään Tetra Rex. Maailman menestykseen yhtiön on kuitenkin vienyt Combibloc, joka on edistyksellinen aseptinen pakkaus mm. kappaleisille elintarvikkeille kuten keitoille. Myöskin mehuissa se on saavuttanut merkittävän jalansijan myös Suomessa.
Suomi on edelläkävijä Euroopassa paitsi kartongin valmistuksessa myös tölkeissä. Jo 50-luvulla Valiolla oli jossain määrin käytössä Perga-tyyppisiä, Yhtyneitten Paperituotteen Satona-tölkkejä ja vaikka myös Pure-Pak tölkkien valmistus alkoi Lahdessa jo 1959, olivat nekin aluksi kuitenkin melko harvinaisia. Ikätoverini muistavat varmasti ajan kun maito haettiin kannuilla kaupasta, myyjän mitatessa sen tonkasta mittakauhalla. Maitopulloja oli jo 50-luvulla mutta niitten kulta-aika oli 60-luvulla kun uutuutena kauppoihin tulivat ruskeat maitopullot, mutta haittana paino ja särkyvyys - kolaus tai pakkanen - sirpaleita -ja maito oli joko lattialla tai kassissa. Kehityksen kulkiessa eteenpäin kauppoihin ilmestyivät lähinnä 1960-luvun lopussa maitopussit - ne sisäpuolelta mustat, joista monet ahkerat kädet kutoivat mattoja saunan eteisiin ja muihin kosteisiin tiloihin. Myöskin näihin pusseihin tarvittavat muoviset kaatopitimet ovat monen muistissa. Pussit olivat ensimmäinen todella halpa keino pakata maitoa hygieenisesti. Mutta huono kestävyys ja muu hankalakäyttöisyys olivat syyt, että näistäkin on luovuttu. Viimeiset pussit poistuivat Suomesta 1975. Svetogorsk eli entinen Enso lienee lähin paikka, jossa niitä on vieläkin yleisessä käytössä.
Kartonkitölkit vahattiin aluksi nestetiiveyden saavuttamiseksi mutta Imatralle tuli ensimmäinen muovipäällystyskone PE1 vuonna 1963 ja vähitellen vahatut tölkit poistuivat markkinoilta. Itse muistan usein mökillä 1960 luvulla ihastelleeni takassa palavan tyhjän vahatun piimätölkin vihreää liekkiä.
Lyhyen tähdenlennon nestepakkausmarkkinoilla suorittivat myös Bosch'in kehittämät Hypa- ja Hypa S - pakkaukset, joihin soveltuvaa mineraalipäällystettyä kartonkia maailmanlaajuisesti valmisti vain Ka2 lähinnä 1970 luvulla. Tässä pakkauksessa olivat sekä pohja, että kansi paksua alumiiniä.
Vaikka tämä juttuni ja näyttely käsitteleekin pääasiassa nestepakkauksia en maita olla lopuksi mainitsemasta Huhtamäkeä, jonka maailmanvalloituksen aloitus kupintekijänä on kytköksissä tähän samaan aikajanaan ja meihin. Toimitettiinhan Imatralta vahattavaa kuppikartonkia Mensa Oy:lle Hämeenlinnaan jo vumma 1956. Ja tätä laatua alettiin toimittaa myös - uskokaa tai älkää - myös Etelä-Afrikkaan Mono Containers'illekin jo vuonna 1957.
Eli ilman sotaa olisimme pitkään olleet ilman maitotölkkiä ja ilman Enson tehtaan menetystä ehkä tekisimme vieläkin pelkkää sellua Ruokolahdella ja Imatran tuntisivat toispaikkakuntalaiset vain kuohuvasta koskesta. Ja kun muistamme palauttaa käyttämämme maito- ja mehutölkit kartonkikeräykseen hylsykartongin raaka-aineeksi tai poltamme ne takassa tai saunankiukaassa energiaksi teemme myös palveluksen luonnolle! Mutta ennen kuin kierrätätte, tutkikaa pakkausta, etsikää siitä valmistajan nimi ja/tai pakkauksen tyyppinimi, näin teille avautuu uusi kiehtova maailma- hyväksi todettuja pakkauksia nimittäin kopioidaankin ja patentteja yritetään kiertää. Piratismia on siis muuallakin kuin vaatteissa ja CD levyissä.
Ja onneksi ei toteutunut vuorineuvos Lehtisen uhkaus Ka4:n koerullien asiakastestauksen valmistuttua: "Enso-Gutzeitin politiikan mukaan ei koskaan tehdä sellaista, mitä ei osata ja näin ollen maitokartonkiyritykset lopetetaan heti ja lopullisesti"
Eipä siis maitopullosta tai pussista tullut kuningatarta eikä se perinyt edes puolta valtakuntaa... Jatkakaamme siis kartongin valmistusta ja kohottakaamme malja ensimmäiselle nestepakkauspatentille, joka täytti siis 20. heinäkuuta 2007 kunnioitettavat 125 vuotta!
Tästä kaikesta kertoo myös tämä tänne Tutkimuskeskukseen (Stora Enso Research Center, Imatra) pystyttämäni näyttely, jonka rungon muodostaa vanha Tetraeder (Tetra Classic Aseptic) pakkauskone, joka vielä äskettäin pakkasi mehu ja Kolumbiassa sekä joukko vanhoja nestepakkauksia ja valokuvia ja muuta "rekvisiittaa".
Lopuksi haluan muistaa ja kiittää erityisesti seuraavia henkilöitä (aakkosjärjestyksessä) , sillä ilman heidän osuuttaan en olisi pystynyt toteuttamaan tätä vuosien haavettani pystyttää edes pienimuotoinen näyttely kertomaan tarinaa irtomaidosta kartonkipakkauksiin. Juhani Aaltio, Udo Brockmann, Sverre Falck, Rainer Garz, Gerhard Harting, Sari Hassi, Reijo Hirvensalo, Karin Ignatius, Teuvo Lehvonen, Erling Lindahl, Hemy Lindell, Rauno Mäkinen, Jyrki Oesch, Jaakko Paronen, Mmja Päivärinne, Niilo Pöyhönen, Seija Sairanen, Juha Sormunen, Reino Uusitalo, Mikko Ylilammi
Viihtykää näyttelyssä!
Imatralla, syksyllä 2007
Jorma K.O. Ignatius
PS. olen etsinyt kirpputoreilta ym näitä mainitsemiani erilaisia käytetyistä maitopusseista tehtyjä mattoja, kun en aikanaan tullut sellaisia säilyttäneeksi - ei vain löydy - ehkäpä jollakin vierailijoista on sellainen ja voisi lahjoittaa sen tänne näyttelyyn. Myöskin muita vanhoja pakkauksia ja valokuvia otan mielelläni vastaan .
PS 7.1.2008 - Nyttemmin olen saanut 2 em. maitopusseista tehtyä mattoa, jotka ovat esillä takaseinällä, toinen virkattu ja toinen kangaspuilla kudottu! Kiitos lahjoittajille.
Kulutusmaidon jakauma Suomessa pakkautyypeittäin 1963 - 1983
Vuoksenlaakso eilen ja tänään