12. January 2009
Kirjoittaja: Jouni J. Huuskonen
Lähteet: Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n ”Työn Äärestä”- lehdet 8/1981 ja 1/1982
Companies: Yhtyneet Paperitehtaat
People: Aarno Klemola, Ismo Ilottu, Lasse Linnosaari, Matti Järvinen, Nils-Erik Virkola, Pentti Honkanen, Raimo Pusa, Seppo Heikkilä, Seppo Nurmi, Teuvo Pekuri
2.4. Tervasaaren SAP-tehdas
Joulukuun 3. päivänä vuonna 1981 aloitettiin Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n Tervasaaren tehtaalla uudenlaisen, SAP-sellun nimen saaneen kemiallisen massan valmistus. Raaka-aineena oli kuusi. Tehtaalla aiemmin tuotettu sulfiittimassa (natriumbisulfiitti) oli saavuttanut elinkaarensa pään. Syinä olivat sulfaattisellua selvästi heikommat lujuusominaisuudet, alhainen keiton saanto, ympäristöongelmat ja huono kannattavuus.
SAP-projektin tavoitteena oli 75 000 tonnin vuotuinen sellun tuotanto. Sellutehtaan uudistyö maksoi silloista rahaa 22 Mmk. Jo aiemmin pysäytetyltä Jämsänkosken sulfiittitehtaalta siirrettiin mm. 300 kuutiometrin keittokattila varusteineen ja kaksi painepesuria sakeamassapumppuineen. Muutokseen liittyen uusittiin rikin ja rikkivedyn polttouuni ja hankittiin hypokloriittivalkaisulaitteisto. Uutta tehdastilaa rakennettiin 4600 kuutiometriä. Projekti valmisteltiin ja toteutettiin niin hyvin että uuden sellun valmistus voitiin aloittaa jo 10 päivän kuluttua sulfiittisellun valmistuksen lopettamisesta. Startti onnistui hyvin. Ensimmäisen kuukauden aikana tuotettiin 2000 tonnia sellua.
Oma tutkimus- ja kehitystyö oli kuitenkin käynnistetty jo vuonna 1978. Yhtiön omassa tutkimuslaboratoriossa ja tehtaalla oli starttiin mennessä tehty yli 150 koekeittoa. Sellua oli testattu useilla yhtiön ja myös ulkopuolisilla paperitehtailla. Kyseessä olevaa keittoprosessia oli kyllä tutkittu muuallakin maailmassa, mutta Tervasaari toteutti sen tehdasmitassa ensimmäisenä maailmassa. Oleellisena osana selvityksiä kehitettiin innovatiiviset ratkaisut siihen, että jäteliemet voitiin käsitellä yhdessä sulfaattijätelienten kanssa. Uuden menetelmän käytäntöön soveltamisen ja kehitystyön toteuttivat DI Ismo Ilottu ja hänen työryhmänsä: Matti Järvinen, Raimo Pusa, Pentti Honkanen, Lasse Linnosaari ja Seppo Heikkilä. Tervasaaren tulosyksikön tks-päällikkö Seppo Nurmi teki ja koordinoi sellun paperiteknisen soveltuvuuden testausta. Keskushallinnon tutkimusosastolta TT Aarno Klemola ja Teuvo Pekurin vetämä tutkimuslaboratorio tukivat merkittävästi prosessin tutkimustyötä ja massan paperiteknisen soveltuvuuden testauksia. Matti Järvinen kuului aiemmin tutkimusosaston vahvuuteen. Teknillisen korkeakoulun sellutekniikan laboratorio osallistui myös professori Virkolan johdolla merkittävästi tutkimustyöhön.
Millainen sitten oli SAP-prosessi ja millaista sillä tuotettu massa? Lyhenne SAP tulee sanoista ”Semi Alkaline Pulping”. Kyseessä on lievästi alkalinen sulfiittiprosessi. Prosessia vauhditetaan antrakinonilisäyksellä. Jäteliemet ovat käsiteltävissä sulfaattitehtaan talteenottosysteemissä. Juuri tämä teki prosessista ympäristön kannalta ja taloudellisesti mielekkään. Alkalin lisäys tekee SAP-massasta sen verran sulfiittisellua tummemman, että tarvitaan kevyt valkaisu. Alkalinen prosessi tekee myös sitoutumiskykyisempää massaa. Kuusesta tehty SAP-sellu tarvitsee vain kevyen jauhatuksen ja sen vetolujuus kehittyy huomattavasti nopeammin ja korkeammalle kuin männystä tehdyn sulfaattisellun. Myös puhkaisulujuus on erinomaisen korkea. Huolimatta pitkäkuituisuudestaan jää SAP-sellun repäisylujuus sulfaattisellun repäisylujuutta heikommaksi. Tämä johtuu kuitujen erinomaisesta sitoutumiskyvystä.
Tervasaaren omasta paperitehtaasta tuli SAP-sellun tärkein käyttäjä. Varsinkin vuosien myötä kasvavalle tarran taustapaperin valmistukselle SAP oli tärkeä massa. Yhtyneillä ei ollut muuta omaa valkaistun sellun valmistusta. Kun Simpeleen ja Jämsänjokilaakson paperitehtaat tarvitsivat pitkäkuituista sellua, niin oman SAP-sellun sopivuutta korvaamaan etenkin mäntysulfaattisellua selvitettiin kaikilla tehtailla. SAP-sellusta ei kuitenkaan koskaan tullut Yhtyneiden painopaperien lujitemassaa. Kaipolan kevyissä sanomalehti- ja luettelopapereissa sitä aluksi käytettiin. Karkea TMP-massa tarvitsi aluksi sitoutumiskykyistä lujitemassaa, mutta intensiivisen TMP:n kehittämisen myötä yhä ohuempia painopapereita kyettiin valmistamaan pelkästään siitä. Runsaasti täytettyjen sc-paperien lujitesellulta edellytettiin huippukorkeaa repäisylujuutta ja tässä suhteessa (ja lujittamiskyvyltään muutenkin) yhä parempia markkinaselluja ilmestyi markkinoille.
Tervasaari hyväksikäytti omaa SAP-selluaan aina tehtaan pysäyttämiseen saakka. Se tapahtui elokuun 13. päivänä vuonna 2007. Yhtiö (nyt UPM) näki taloudellisemmaksi käyttää SAP-tehtaan tarvitsemat havupuut jollakin muulla tehtaalla. Näin päättyi Suomessa sulfiittisellun yli 100 vuoden historia. Innovatiivinen SAP-prosessin kehitys ja käyttöönotto jatkoi kuitenkin Tervasaaren sulfiittitehtaan ikää noin neljännesvuosisadalla; ei niinkään huonosti 22 Mmk:n investoinnilla!