2. April 2009
Kirjoittajat: Jouni Huuskonen, Heikki Pakarinen
Companies: Pöyry, Valmet, Wärtsilä
People: Niilo Hakkarainen, Niilo Ryti
4.1. Paino- ja kirjoituspaperien kehitys 1970-90- luvuilla
Lähtökohdat 1960- luvun lopulla
Paino- ja kirjoituspapereiden (sanomalehtipaperi mukaan lukien) tuotanto Suomessa ylitti 1960- luvun lopulla kahden miljoonan tonnin rajan. Sanomalehtipaperivaltaisen paperin tuotannon muutos kohti korkeampilaatuisia paino- ja kirjoituspapereita oli alkanut. Syväpainossa painettuihin aikakauslehtiin tarkoitettujen, runsaan täyteaineen käyttöön pohjautuvien sc-paperien tuotanto oli kasvanut (Myllykoski, Kaipola, Veitsiluoto, Kirkniemi). Inverted blade- päällystystekniikkaan perustuva lwc-paperin tuotanto oli aloitettu (Äänekoski, Veitsiluoto, Kuusankoski). Keskuslaboratorioon hankittu koepäällystyskone ja tehtaiden päällystäjien yhteistyö vauhditti kehitystä. Kaukas ja Kymmene olivat rakentaneet Nordland Papierin, josta tuli aikansa huipputeknologiaa edustava hienopaperitehdas. Sen päätuotteita olivat liimapuristimella pintaliimatut kirjoitus- ja muut toimistopaperit.
Kivihioke oli puupitoisten painopaperien pääraaka-aine. Hiontapöllien nutikoista tehtiin kylmähiertämällä lisämassaa. Puolivalkaistu sulfaattisellu oli jo pääosin lujiteselluna. Kuusisulfiittisellu oli vielä pääasiallinen hienopaperimassa mutta valkaistut koivu- ja mäntysulfaattimassat valtasivat koko ajan alaa. Sellun jauhatusta tutkittiin ja kehitettiin aktiivisesti. Hiontaprosessin ohjausta kehitettiin laadun tasaisuuden parantamiseksi. Päällystämättömissä papereissa käytettiin jo kohtuullisen runsaasti painettavuutta parantavia ja kalliimpia kuituja korvaavia mineraalisia täyteaineita. Se oli pääosin Cornwallista tuotua kaoliinia, joka oli myös päällystettyjen paperien pääpigmentti. Optisesti tehokkaita pigmenttejä (myös titaanidioksidia) käytettiin etenkin kevyimmissä hienopapereissa. Päällystyspigmentti sidottiin tärkkelyksillä, cmc:llä ja latekseilla. Ne olivat pääosin tuontitavaraa. Metsäliitto teki Äänekoskella cmc:tä.
Fosforipronssiviiroilla varustettujen tasoviirapaperikoneiden nopeudet olivat 300–800 metriä minuutissa ja koneiden leveydet 4-7 metriä. Maailmalla oli kehitetty ensimmäiset kaksoisviirapaperikoneet, joista myös Valmet kiinnostui. Ensimmäiset prosessitietokoneet tulivat paperitehtaisiin. Neliömassan ja kosteuden säätö tuli paperikoneille 70-luvun alkupuolella. Paperin valmistusprosessin ja raaka-aineiden vaihteluista tuotantoprosessiin ja tuotteisiin saakka heijastuvia vaihteluita pyrittiin tutkimuksin ja prosessiteknisin keinoin vähentämään. Kiiltävät paperit viimeisteltiin paperi- ja valurautateloista koostuvien off machine superkalantereiden pehmeissä nipeissä. Sanomalehtipaperit ja muut ns. konekiiltoiset paperit silitettiin konekalanterien yhdessä tai useammassa kovassa nipissä.
Professori Niilo Ryti lanseerasi termin ”puustamaksukyky”. Laskelmat osoittivat, että rajallisten hakkuumahdollisuuksien tilanteessa puupitoisilla painopapereilla on paras puustamaksukyky. Vaalea, hyvän mekaanisen massan antava kuusikuitu oli osoittautunut erinomaiseksi raaka-aineeksi näihin lajeihin. Puolivalkaistu mäntysulfaatti olisi erinomainen lujitemassa. Valmiuksia edullisten, painettavuutta parantavien mineraalisten raaka-aineiden ja halvan sähköenergian saantiin oli luotu. Vuosikymmenen lopulla saatiin kaoliinia korvaavan talkin valmistusta Suomeen. 70- luvun alussa käynnistyi Suomen ensimmäisen ydinvoimalan rakentaminen.
Sanomalehtipaperit painettiin vielä 60-luvulla kohopainossa. Suurilevikkiset aikakauslehtipaperit painettiin syväpainossa ja pienemmät painokset heatset offsetkoneilla. Sanomalehtipaperit painettiin mustavalkoisina ja aikakauslehtipapereissakin oli vielä varsin vähän värikuvia. Suunta oli kuitenkin muuttuva. Lehtien talouden kannalta tärkeitä mainoksia haluttiin lehtiin lisää. Postimyynti oli nostamassa päätään. Yleisaikakauslehtien rinnalle alkoi ilmestyä TV-lehtiä, naisten- ja miestenlehtiä ja harrastelehtiä. Väritelevisio alkoi yleistyä. Niinpä värillisyyden lisäämiselle ja paremmalle painojäljelle oli tilaus myös sanoma- ja aikakauslehdissä. Offset alkoi vallata kohopainolta sijaa sanomalehtipainatuksessa. Suomi oli tässä etulinjassa maailmassa. Aikakauslehtipaperien painettavuutta syväpainatuksessa täytyi ruveta parantamaan, kun kilpailu investointi- ja tuotantokustannuksiltaan edullisemman heatset offsetin kanssa kiristyi. Asiakaslähtöisyys nosti päätään. Teknisen palvelun asiantuntijoita oli alettu palkata tehtaille ja myyntiyhdistys koordinoi sitä ja tuotekehitystä.
Puuvapaiden kirjoitus- ja painopaperien suuret mullistukset olivat vielä edessäpäin. Toimisto- ja tietotekniikan kehitys alkoi kuitenkin vähitellen kiihtyä. Tietokoneille tarvittiin jo etenkin jatkolomakepapereita ja kopiointikin alkoi lisääntyä. ”A4-saasteen” aika koitti kyllä vasta noin runsaan kymmenen vuoden kuluttua. Hienopapereille painettiin arkkioffseteissa mainospainotuotteita ja firmojen esitteitä ja vuosikertomuksia. Pienillä päällystyskoneilla päällystetyt taidepainopaperit antoivat näyttävimmät kuvat.
Paino- ja kirjoituspaperit 1990- luvun lopulla
Suomen paino- ja kirjoituspaperin tuotanto oli vuosituhannen loppuun mennessä kasvanut noin 9 miljoonaan tonniin. Uusia paperikonelinjoja oli rakennettu 24 ja useita oli uusittu tuottamaan korkeamman jalostusasteen tuotteita. Vain muutama pieni paperikone oli pysäytetty. Standardisanomalehtipaperin tuotanto oli supistunut varsin vähäiseksi ja korvautunut erikoissanomalehti- ja luettelopapereilla. Myös kansainvälistyminen oli alkanut. Yhtyneet oli alkanut tuottaa sanomalehtipaperia Walesissa ja Ranskassa, Enso Saksassa ja Kymmene Ranskassa. Kaukas oli lisäksi rakentanut lwc-tehtaan Skotlantiin.
Uudet sc- ja lwc-konelinjat pystyivät tuottamaan aikakauslehti- ja luettelopapereita yli kolminkertaisella tuotantoteholla 70-luvun alkuun verrattuna. Paperikoneiden nopeus oli parhaimmillaan 1800 m/min ja leveys lähenteli 10 metriä. Paperien keskineliöneliömassa oli laskenut 5-10 prosentilla. Painatusominaisuudet olivat huomattavasti parantuneet ja paperiradat kulkivat hyvin aiempaa nopeammilla ja leveämmillä moniväripainokoneilla. Oltiin maailman laajuisesti laatujohtajia. Syväpainatus oli säilyttänyt asemansa vaikka heatset offset oli yleistynyt puupitoisten paperien ja arkkioffset puuvapaiden painatusmenetelmänä. Painopaperivalikoima oli kasvanut vähemmän kiiltävillä, lwc:tä vaaleammilla päällystetyillä mfc-lajeilla ja painavammilla ja vaaleammilla kahteen, jopa kolmeen kertaan päällystetyillä puupitoisilla mwc- ja puuvapailla cwf-lajeilla. Lajien väliset rajat olivat hämärtyneet. Paperien reaalihinnat olivat laskeneet runsaalla 10 prosentilla jokaisella vuosikymmenellä ja painettu media oli kyennyt varsin hyvin kilpailemaan sähköisen kanssa kustantajille tärkeistä mainostajien rahoista. Mainonnan suuresta kasvusta valtaosa oli toki mennyt sähköiseen mediaan.
Tietotekniikan ja toimistorutiinien nopea kehittyminen oli kasvattanut nopeasti A4-paperien kulutusta. Suomessakin oli investoitu muutamaan isoon paperikoneeseen ja Kymmenen Nordlandin tehtaan tuotanto ja arkituskapasiteetti oli voimakkaasti kasvanut. Digitaalinen painatus alkoi nostaa päätään ja kaipasi siihen räätälöityjä tuoteperheitä.
Paperikonelinjojen koon ja automaation lisääntymisen vuoksi yli kaksinkertaistuneiden investointikustannusten nostamat pääomakustannukset rasittivat paperitehtaita, vaikka 80-luvulla rakennetut linjat tuottivat varsin hyvin. Kilpailu etenkin yhdentyneistä Euroopan paperimarkkinoista oli koventunut. Suomen paino- ja kirjoituspapereista vientiin meni yli 90 prosenttia. Eurooppalaisiin kilpailijoihin verrattuna korkeammat logistiikkakustannukset rassasivat tulosta ja raaka-aineiden ja energian hinnat olivat 90-alun taantuman jälkeen kääntyneet kasvuun. Maailman uusin, tehokkain ja pisimmälle automatisoitu paperikonekanta oli kuitenkin merkittävästi alentanut etenkin kiinteäluonteisia yksikkökustannuksia niin, että vielä vuosituhannen vaihteessa tehtaat tekivät kohtuullisia tuloksia. Tilanne seuraavaa, kysyntää leikkaavaa taantumaa ajatellen oli kuitenkin huolestuttava, sillä viimeiset omat ja kilpailijoiden jättikoneet olivat aikaansaaneet ylikapasiteettitilanteen ja eväät kustannusten alentamiseen oli jo pitkälti syöty.
Suomeen oli kolmessa vuosikymmenessä muodostunut vahva metsäklusteri. Valmet oli noussut Voithin kanssa maailman johtavaksi paperikonelinjojen toimittajaksi ja Pöyry niiden suunnittelijaksi. Mekaanisten ja kemiallisten massojen valmistusteknologiassa oltiin myös huippuja. Kotimaista mineraalien ja kemikaalien valmistusta oli syntynyt ja tekninen johtajuus painopaperien valmistajana oli houkutellut ulkomaisia mineraali- ja kemikaalitoimittajia aktiiviseen kehitysyhteistyöhön suomalaisten kanssa. Suomessa oli koulutettu merkittävä osa Euroopan sellu- ja paperi-insinööreistä. Puu-, kuitu- ja paperifysiikan ja -kemian perusosaaminen oli yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa huippuluokkaa. Koetehtaita ja koepainokoneita oli rakennettu tutkimus- ja kehitystyön käyttöön. Jo 60-luvulta peräisin oleva henkilökohtaisten yhteyksien perinne sellun ja paperin tekijöiden, kemistien ja koneinsinöörien kanssa oli ollut vahva ja muodostanut hyvän pohjan tekniselle yhteistyölle yli yritysrajojen.
Tapahtunut kehitys oli runsaan kahden vuosikymmenen aikana vaatinut metsäklusterin kaikilta osapuolilta runsaasti tutkimus- ja kehitystyötä paperien ja parhaiden käytäntöjen käyttöön ottoa koko toimitusketjussa puu- ja muista raaka-aineista paperinvalmistusprosessin ja sen laitteiden kautta painatukseen.
Tuotevalikoiman ja valmistuskonseptien kehitys 1970-2000
1970-luvulla Suomeen rakennettiin 10 uutta paperikonelinjaa ja luotiin valmiuksia 80-luvun suurtuotantolinjojen investointeihin. Vuosikymmenen puolivälissä puhjennut öljykriisi toi mutkia matkaan. Paperin tuotannon kasvu tyssäsi vuoden 1974 lopulla ja käyntiasteet laskivat alle 70 prosentin. Energian ja öljypohjaisten raaka-aineiden hinnat kohosivat. Säästökampanjoita käynnistettiin ja öljyriippuvuutta alettiin pienentää. Tulevaisuuteen tähtääviä pidemmän jänteen hankkeita kuitenkin jatkettiin.
Sulfaattisellun laatu-, ympäristö- ja etenkin energiataloudelliset edut johtivat sen voittokulkuun niin puuvapaissa papereissa kuin puupitoisten paperien lujitekuituna. Puuvarojen riittävyyden turvaamiseksi etsittiin keinoja paperien neliömassojen alentamiseen ja kuitujen korvaamiseen mineraalisilla raaka-aineilla. Yhtyneet kehitti ja otti Kaipolassa käyttöön Jylhä- hierretekniikan ja paransi prosessin energiataloutta lämmön talteenotolla. Tampella kehitti lujempaa mekaanista massaa tuottavan painehiontaprosessin. Myllykoski otti sen suomalaisista ensimmäisenä käyttöön. Lujemmat mekaaniset massat mahdollistivat sanomalehti- ja puhelinluettelopaperien neliömassan alentamisen ja sc-aikakauslehtipaperin täyteainepitoisuuden lisäämisen. Kotimainen talkki valtasi vuosikymmenen loppuun mennessä Suomessa noin 80 prosentin markkinaosuuden paperin täyteaineista. Neliömassojen alentuminen toi mineraalivalikoimaan optisesti talkkia ja kaoliinia tehokkaammat täyteaineet.
Paperikoneiden tehokkuuden parantumiseen vaikutti keskeisesti kuivatusosalle tulleet taskupuhaltimet, joilla saatiin kosteusprofiilit paremmiksi. Pituusleikkurille tullut keskiörullaus mahdollisti suurempiläpimittaisten rullien teon, kun ”satiaisongelma” saatiin paremmin kuriin.
Sanomalehtipaperin painatuksessa alettiin Suomessa kehityksen kärjessä siirtyä kohopainosta offsetiin. Värillisten sivujen määrä sanomalehdissä lisääntyi vähitellen ja coldset offsetpainatuksella saatiin hyppäys painatuksen laatutasossa. Paperilta vaadittiin nyt hieman parempaa sileyttä ja ennen kaikkea pienempää vesiherkkyyttä. Mekaanisen massan hyvä sitoutumiskyky ja huonosti sitoutuvan tikku- ja hienoainesjakeen pieni määrä olivat avaimia vastata haasteeseen.
1960-luvun lopulla alkanut lwc-tuotanto harppasi todelliseen teolliseen mittaan, kun Kirkniemi starttasi lwc-koneensa vuonna 1972 ja Kaukas ensimmäisen koneensa 1975 ja toisen vuonna 1981. Kirkniemen PK 2 oli maailman ensimmäinen tietokoneella varustettu paperikonelinja. Kaukas otti vuonna 1982 ensimmäisenä maailmassa käyttöön Suomessa sovellutukseen kelpaavaksi kehitetyn päällystystalkin. Päällystettyjen offsetpaperien kehittämiseen tuli 70- luvulla Omyan pioneerityöllä uusi pigmenttivaihtoehto: taloudellinen, hienoksi jauhettu kalsiumkarbonaatti.
Lwc- ja sc-paperien pääkäyttöalue oli syväpainossa painettavat aikakauslehdet. Värillisyyden lisääntyminen lehdissä sai kustantajat suosimaan monissa painotuotteissa painettavuudeltaan sc:tä parempaa ja ennen kaikkea molemmilta puoliltaan samanlaista lwc-paperia huolimatta korkeammasta hinnasta. Sc-paperin laatukehitys tehostui. Otettiin käyttöön hienojakoisempia massoja ja täyteaineita. Kiinnostus kaksoisviirateknologiaan kasvoi. Simpeleen kapealla paperikoneella vuonna 1973 käyttöön otetun Valmetin Sym Former- konseptin toimivuutta seurattiin aktiiviseksi. Nämä seikat yhdessä Kaipolassa hierteen ja talkin kanssa tehdyn pioneerityön kanssa olivat ratkaisevassa asemassa, kun Yhtyneet vuonna 1979 teki Niilo Hakkaraisen mielestä yhtiön tärkeimmän päätöksen rakentaa Jämsänkoskelle tuotantotehokas sc-paperikonelinja. Hierteeseen, talkkiin ja Valmetin kaksoisviirateknologiaan perustuvaa uutta konseptia käytiin testaamassa Haindlin Augsburgin Voithin Duoformer- paperikoneella.
Heatset offset- painatustekniikka alkoi vallata alaa 70-luvulla. Offsetpainajat ja -kustantajat halusivat lwc:tä halvempaa paperivaihtoehtoa, kuten sc oli syväpainajille. Kun lwc vei sc-syväpainopaperilta markkinoita, alkoivat monet sc-valmistajat kehittää offsetpainatuksessa paremmin toimivaa sc- lajia. Veden ja tahmeiden painovärien kesto oli kynnyskysymys. Pioneerityötä näissä teki Kirkniemen paperitehdas. ”WSOP” lanseerattiin näyttävästi vuonna 1981. Kaksoisviirapaperikone, laadukas mekaaninen massa ja Wärtsilän superkalantereihin rakennettu taskuhöyrytys olivat konseptin onnistumisen avaimia.
Puuvapaiden paperien valmistusteknologia kehittyi hitaammin. Jämsänkosken vuonna 1974 rakennettu uusi hienopaperikone pääsi vain runsaan 600 m/min nopeuteen. Vedenpoisto tasoviiralla ja perinteinen liimapuristin rajoittivat nopeutta. Suurempiläpimittaisilla teloilla saatiin hieman nopeutta lisää. Nordland Papierin kokemusten rohkaisemina Suomessakin alettiin vakavasti miettiä neutraaliliimaukseen siirtymistä. Käyntiin panevana voimana oli happamalla prosessilla tuotetun paperin huono arkistointikestävyys. Myös mahdollisuus talkkia halvemman liitutäyteaineen käyttöön kannusti muutoksiin. Veitsiluoto toteutti ensimmäisenä muutoksen 1979. Talkki oli edelleen täyteaineena ja pH:n muutos tehtiin bikarbonaatilla. Nordlandin jo silloin käyttämä liitu otettiin Suomessa käyttöön vasta 80- luvulla.
1980-luvulla Valmet toimitti ja ajoi käyntiin useita tuotantoteholtaan maailman huippua olevia kaksoisviirapaperikoneita niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ensin hybridiformerikoneita ja vuosikymmenen lopulla kitaformerilla varustettuja. Suomeen rakennettiin 10 uutta paperikonelinjaa. Märkäpuristukseen saatiin lisää vedenpoistotehoa, ajovarmuutta ja myös keinoja hallita paperin pinnan laatua. Nopeuksien kasvaessa graniittiset keskitelat jouduttiin korvaamaan synteettisillä pinnoitteilla varustetuilla. Aluksi ilmenneet radan irrotusongelmat ratkaistiin. Yksiviiraviennit kuivatusosalla edesauttoivat nopeuden nostoa.
Erityisesti hierre, mutta myös hioke ja mekaanisten massojen peroksidivalkaisu kehittyivät ja takasivat myös näillä maailman tehokkaimmilla paperikoneilla palkintopallille sijoittumisen Euroopan huippulaatua vaativilla markkinoilla. Keskuslaboratorion koehiertämö ja tutkijat olivat suurena apuna massojen kehittämisessä. Hierteen jauhatusta ja lajitteluprosessia kyettiin kehittämään niin, että entisellä (tosin varsin korkealla) energian ominaiskulutuksella kyettiin valmistamaan oleellisesti hienompaa ja paremman painojäljen paperille antavaa hierrettä. Uudet selektiiviset rakolajittimet (lankasihdit) olivat tässä avainasemassa. Aikakauslehtipapereissa tarvittavan kotimaisen sulfaattisellun lujittamiskykyä kyettiin parantamaan. Etelä- ja Keski-Suomen mänty- ja kuusikuiduilla päästiin varsin lähelle parhaita kanadalaisia, cedar-puusta tehtyjä markkinamassoja. Hierrepohjaiseen paperiin käytettiin kymmenisen prosenttiyksikköä vähemmän lujitesellua kuin hiokepohjaiseen.
Sanomalehtipaperien valmistuksen kehitykseen vaikutti 80-luvulla voimakkaimmin keräyskuidusta tehdyn siistausmassan tulo korvaamaan neitseellistä kuitua. Yhtyneet rakensi vielä vuosikymmenen puolivälissä Shottoniin ja Straceliin hierrekuituun pohjautuvat sanomalehtipaperikoneet. Vuonna 1989 käynnistyneiden Shottonin kakkoskoneen ja Kaipolan uuden sanomalehtipaperikoneen kuiduista puolet oli siistausmassaa. Tekninen osaaminen omaksuttiin oman t & k -työn kautta lähinnä saksalaisilta. Laadut kehitettiin niin offsetpainatusta kuin kuvaan tullutta fleksopainatusta varten. Standardisanomalehtipaperin neliömassa oli laskenut 45 g/m2:aan. Hierteestä kyettiin helposti valmistamaan jo 40 g/m2 sanomalehtipaperia. Heikkenevä paperin jäykkyys ja lisääntyvä läpipainatusriski rajoittivat siistausmassapohjaisen sanomalehtipaperin neliömassan laskua. Ohuita luettelolajeja kyettiin tekemään hierteestä jopa alle 30 g/m2:na.
Jämsänkosken vuonna 1981 startannut Valmetin kaksoisviirapaperikone kykeni tuottamaan sc-paperia lähes kaksinkertaisella tuotantoteholla perinteiseen konseptiin verrattuna. Kymmenen vuoden aikana tekniikka kehittyi niin, että vuonna 1992 startanneen uuden linjan tuotantoteho oli kolminkertainen 70-luvun teknologiaan verrattuna. Samana ajanjaksona keskimääräinen neliömassa oli laskenut viidellä prosentilla ja paperin painettavuus oleellisesti parantunut lähentyen lwc:n laatua.
Kotimainen mineraalituotanto ja maineikas painopaperituotanto tekivät Suomesta ulkomaisille mineraalien toimittajille houkuttelevan näyttöpaikan omille teknologioilleen ja tuotteilleen. Tuotteiden kehittämiseen saatiin yhä parempia kaoliineja, kalsiumkarbonaatteja ja erikoispigmenttejä. Päällystysreseptien kehittelyssä oli Keskuslaboratorion koepäällystyskone tärkeä työkalu toimittajien koekoneiden ohella. Kaukaan esimerkki houkutteli muitakin syväpaino-lwc:n tekijöitä kotimaisen päällystystalkin käyttöön. Kaoliini säilytti offsetlwc:ssä pääpigmentin aseman vaikka kalsiumkarbonaattia alettiin Omyan aktiivisen kehitystyön ja eurooppalaisten esimerkkien rohkaisemana käyttää niin paljon kuin hapan prosessi sieti. 80-luvun lopulla alkanut vaaleampien päällystettyjen painopaperien kehittäminen ajoivat kalsiumkarbonaattien käytön lisäämiseen. Tästä syystä oli puupitoistenkin paperien valmistuksessa siirryttävä happamasta neutraalille pH-alueelle. Peroksidivalkaistuun mekaaniseen massaan ja runsaaseen kalsiumkarbonaattipigmenttien käyttöön perustuvia lwc:tä vaaleampia kaksoispäällystettyjä mwc- lajeja otettiin usean tehtaan tuotanto-ohjelmiin 80-luvun loppupuolelta lähtien. Ohuiden paperien opasiteettipigmenttien valikoima kasvoi. Amerikkalaiset kaoliinituottajat toivat markkinoille kalsinoidun kaoliinin.
Raisio, Kemira ja ulkomaiset kemikaalien tuottajat kehittivät paperikemikaalejaan paperien tuotekehitykseen ja uusien raaka-aineiden ja kohoavien paperikoneiden nopeuksien myötä kasvaneiden märkäosan kemian ongelmien hallintaan. Näistä johtuva paperikoneiden hyötysuhteiden paraneminen toi oman lisänsä nopeampien ja leveämpien paperikoneiden mukanaan tuomaan tuotantotehon nousuun.
Paperin tekijöiden työkalupakkiin ilmestyi 80-luvulla myös tuotantotehoa edelleen lisäävät on-machine päällystys- ja kalanterointitekniikat; ensin ulkomaisten laitetoimittajien mutta varsin pian myös Wärtsilän ja Valmetin tarjoamina. Lyhytviipymäpäällystin korvasi sivelytelalla varustetun teräpäällystimen kevyimpien lwc- lajien valmistuksessa ja mahdollisti yhdessä softkalanterin kanssa päällystetyn alempikiiltoisen mfc-lajin valmistuksen on machine. Voikkaan paperitehdas teki tässä pioneerityötä. Kaipola alkoi loppuvuonna 1987 valmistaa lwc-offsetpaperia on machine.
1980-luvun lopulta alkaen kaksoisviira tuli myös puuvapaiden painopaperien valmistukseen. Liimapuristimet korvattiin filmipäällystimillä, mikä poisti tämän tuotantonopeuden pullonkaulan. Halpa liitu korvasi talkin suurimmaksi osaksi näiden paperien raaka-aineena. Jopa kolmeen kertaan päällystettyjä puuvapaita painopapereita kehitettiin. Äänekoski teki tässä pioneerityötä.
Mittaus- ja säätötekniikoiden kehitys oli ollut nopeaa ja edesauttoi merkittävästi paperikoneiden tuotantotehokkuuden nostamisessa.
1990-luvulla neitseellisestä kuidusta valmistetun standardisanomalehtipaperin kilpailukyky hiipui siistausmassasta valmistetun valloittaessa markkinat. Siistausmassasta tehdylle paperille voitiin offsetkoneilla painaa halvemmilla painoväreillä ilman tahrimisongelmia ja kehittyneellä siistaustekniikalla kyettiin taloudellisesti poistamaan painoväripilkut ja laatu muutenkin saamaan hyvälle tasolle. Suomen sanomalehtipaperikoneille etsittiin tulevaisuutta erikoissanomalehti- ja luettelopapereista.
Kierrättämisen arvostus nousi vihreiden liikkeiden herättämänä asiakaskunnassa ja metsiä haluttiin säästää. Kierrätetyn kuidun käyttöä alettiin vaatia myös aikakauslehtipapereissa. Suomessa luotiin valmiuksia käyttää ”kosmeettisia” määriä siistausmassaa näissä lajeissa. Korkeasta keräysasteesta huolimatta keräyspaperia ei ollut riittävästi. Keskieurooppalaiset kehittivät siistausmassapitoisen scb-lajin. Neitseelliseen kuituun perustuva suomalainen sc-tuotanto pyrki erottumaan siitä ja lähentymään laadullisesti lwc:tä ja hakemaan lisämarkkinaa myyntiluetteloista. Lwc- ja etenkin mwc-lajien kehitys kulki puolestaan kohti yhä vaaleampia lajeja. Neliömassa-alueen yläpäähän kehitettiin tuotteita kilpailemaan päällystettyjen puuvapaiden painopaperien markkinoista. Veitsiluodon Oulun tehtaalle ja Kuusankoskelle rakennettiin modernit tuotantotehokkaat tehtaat huippulaatuisten päällystettyjen puuvapaiden painopaperien (cwf) valmistamiseksi.
Mekaanisten massojen peroksidivalkaisutekniikkaa hiottiin edelleen ja sillä yhdessä vaaleiden kalsiumkarbonaattien kanssa opittiin valmistamaan puuvapaiden hienopaperien kanssa kilpailevia puupitoisia päällystettyjä lajeja. Kilpailuvalttina oli mekaanisen massan bulkkisuuden ja korkean valonsirontakertoimen mahdollistamat alemmat neliömassat. Kirkniemi kehitti mekaaniseen haapamassaan perustuvan ”hienopaperi”-konseptin.
Koivusulfaattisellu sai eukalyptuksesta kovan kilpailijan päällystämättömien puuvapaiden paperien päämassana. Jopa laivattuna Etelä-Amerikasta se oli koivusellua halvempaa ja sillä saatiin helpommin hyvä formaatio ja opasiteetti paperille. Hyvän optisen tehon pcc alkoi kiinnostaa päällystämättömien puuvapaiden paperien valmistajia ja myös niiden päällystäjiä. SMI rakensi Äänekoskelle on site- laitoksen ja Faxe Kuusankoskelle. Kopiopaperien vaaleusvaatimukset olivat nousseet (järjettömän) korkeiksi. Vaaleiden raaka-aineiden lisäksi oli turvauduttava runsaaseen optisten kirkasteiden käyttöön. Digitaaliset painokoneet alkoivat yleistyä. Tehtaat kehittivät omat tuotepalettinsa näihin sovellutuksiin.
Hienojakoinen kuumahierre valittiin päämassaksi sekä Jämsänkosken vuonna 1992 startanneelle sc-syväpainopaperikoneelle että Rauman vuonna 1997 startanneelle lwc- offsetkoneelle huolimatta korkeasta energian ominaiskulutuksestaan. Molempiin koneisiin tuli kitaformeri. Jämsänkosken sc- linja pystyi 300 000 tonnin ja Rauman lwc- linja 400 000 tonnin vuosituotantoon. Jämsänkosken sc saatiin sisään myös myyntiluetteloihin. Rauman lwc- offsetpaperin laatu asettui standardilaadun yläpäähän ja vanha lwc-linja siirtyi paksumpiin ja vaaleampiin lajeihin.
Luettelolajeihin käytettiin standarditäyteaineen ohella optisesti tehokkaita pigmenttejä. Kalsinoitu kaoliini oli yleisin, mutta on site- laitoksissa valmistetusta saostetusta karbonaatista (pcc) tuli taloudellisempi vaihtoehto. Myllykoski kehitti vaaleudeltaan parannetun sc-luettelopaperin (M Plus) SMI:n teknologiaan perustuen. Karbonaatin liukeneminen happamissa vesissä kyettiin estämään fosforihapolla. Myös UPM kehitti AGA:n kanssa patentoidut menetelmät kalsiumin liukenemisen estämiseksi ja pH:n puskuroimiseksi happamalle tai lievästi neutraalille alueelle.
Monet tehtaat olivat 1990- luvulla kehittämässä Valmetin kanssa filmipäällystystekniikkaa. Siihen perustuen kehitettiin kustannustehokas konsepti valmistaa alle 60 g/m2lwc-offsetpaperia. Kirkniemi lanseerasi tällaisen lajinimellä fco (film coated offset). Filmipäällystin osoittautui myös erinomaiseksi kaksoispäällystettyjen lajien esipäällystystekniikaksi. Paperia vähän rasittavana voitiin säästää lujitesellua. UPM:llä kehitettiin konsepti valmistaa mfc:tä ja 60 g/m2 lwc-offsetpaperia ilman lujitesellua. Konsepti perustui lujaan hierteeseen, paperin venymän säästöön paperikoneella ja filmipäällystyksen käyttöön. Jet- teräpäällystimet valtasivat alaa paksumpien lwc-, mwc- ja cwf-lajien valmistuksessa. Teräpäällystyksellä tehtiin edelleen myös ohuemmat lwc-syväpainolajit, koska sillä saatiin sileämpi pinta. Softkalanterointitekniikka kehittyi edelleen ja superkalantereihin kehitettiin mahdollisuus nippikohtaiseen kuormituksen säätöön.
Suomesta oli näin tullut johtava aikakauslehti-, luettelo- ja mainospainopaperien tuottaja. Pöyrystä oli tullut omalla alallaan selkeästi maailman ykkönen ja globaaliksi toimijaksi kasvaneesta Valmetista omallaan. Maassa oli myös voimakas mineraali- ja kemikaaliteollisuus, jonka asiantuntemus auttoi myös ulkomaisten mineraalien ja kemikaalien kustannustehokasta käyttöä paperin valmistuskonseptien kehittämisessä.
Tuotevalikoimasta oli tullut kattava ja laadukas ja se tarjosi kustantajille ja painajille kustannustehokkaan painoalustan. Suuret asiakkaat halusivat useamman kuin yhden toimittajan papereilleen. Kilpailtiin hinnalla ja laadulla usean toimittajan kanssa. Näin ollen tuotteet olivat bulkkituotteita eikä erikoistuotteiden kehitykselle jäänyt tilaa. Laatukilpailu johti valitettavan usein ylilyönteihin. Kilpailtiin sellaisillakin laatuominaisuuksilla, joiden hyöty lehdessä, luettelossa tai mainospainotuotteessa oli monesti marginaalinen. Näistä ”parannetuista” ominaisuuksista asiakas oli harvoin valmis maksamaan. Syntyneet lisäkustannukset jäivät paperin valmistajan maksettaviksi. Myös uusien konelinjojen investointiprojektissa valittiin useimmiten tekniset ratkaisut, jotka paperin laadun kannalta olivat mahdollisimman riskittömiä. Ymmärettävämpää oli konelinjan startti ja käyntivarmuus riskien minimointi. Riskien välttäminen johti monen tuotantokustannuksiltaan potentiaalisesti halvemman valmistuskonseptin hylkäämiseen investointiprojekteissa. Tällaisille olisi raaka-aineiden ja energian kallistuessa ollut käyttöä. Jälkeenpäin niihin investointi ei useimmiten ole enää kannattavaa.