15. April 2009
Kirjoittaja: Tapio Makkonen
Companies: Jylhävaara, KCL, Yhtyneet Paperitehtaat
People: Helmer Gustafsson, Leo Tila, Tapio Makkonen
8.15. Hierrejauhimen terilleen menon esto
Hierrejauhimien valmistajilla oli kova kisa markkinoista 70-luvulle tultaessa. Kotimainen hierrejauhimia valmistava Jylhävaara otti yhteyttä ja halusi mittausten avulla selvittää jauhimeen liittyviä asioita. Johtaja H. Gustafssonin kanssa pohdittiin tilannetta. Hierrejauhimissa itsessään ei ollut juurikaan mitään elektronisia mittausantureita. Suunnittelin erilaisia mittausmahdollisuuksia ja niitä alettiin soveltaa troubleshooting-mittauksissa. Vaatimattoman alun jälkeen anturit ja muu laitteisto lisääntyi. Kaipolan paperitehtaalla johtaja L Tila oli myötämielinen prosessimittauksiin, ja niin Kaipolasta tuli Jylhävaaran koekenttä. Tehtiin lukuisia prosessimittauksia ja kokeiluita, joissa selvisi monia jauhatukseen liittyviä hyödyllisiä asioita ja se, mitä kiinteitä mittauksia pitäisi olla, mutta joita ei ollut.
Suunnittelin kiinteään asennukseen paketin, jossa oli aksiaalivoiman, akselin liikkeen eli terävälyksen ja kahden värähtelyn mittaukset. Todellinen aksiaalivoima saatiin mitattua kuormitusruuviin liimattujen venymävastusliuskojen kautta. Aksiaaliliike mitattiin aluksi siirtymäanturilla etummaisen laakeripesän siirtymästä runkoon nähden . Myöhemmin mittaustapaa muutettiin. Ehdotin, että akseliin sorvattaisiin lyhyt kartioalue, jolloin mittaus voitaisiin tehdä lähestymisanturilla suoraan pyörivästä akselista ilman mitään välyksiä. Muutoksesta oli toinenkin etu, kun anturi ja siihen liittyvä elektroniikka voitiin kalibroida ennen jauhimeen asentamista. Kiinteän emälevyn värähtelysignaali oli tärkeä. Kun roottoria siirrettiin manuaalisesti kevyeen hipomaan, värähtely lisääntyi nopeasti. Siitä saatiin kynnysarvo aksiaalianturin eli siis terävälyksen näytön nollaukseen. Toinen suurempi kynnysarvo antoi automatiikalle käskyn vetää terät auki, niin että ei vahingossa manuaalisesti ajeta terilleen. Värähtelyanturin signaali suureni nopeasti, jos terät ajettiin vähänkin voimakkaampaan kosketukseen. Kun tätä verrattiin normaalijauhatuksen maksimiarvoihin, löydettiin sopiva kynnysarvo, jonka ylitys antoi automatiikalle käskyn vetää terät auki. Terilleen meno ei ollut enää mahdollinen.
Siihen aikaan terilleen meno oli jopa yleinen kaikilla hierrejauhimilla. Kun näin kävi, jauhin oli pois tuotannosta ja terät piti vaihtaa. Melkoisen kallis tikki. Terilleen menon ehkäisylle Jylhävaara haki patenttia. Muilla hierrejauhinten valmistajilla ei ollut vastaavaa siihen aikaan, joten Jylhävaara sai huomattavaa markkinaetua. Lisäksi Suomeen tuli sopivasti kansainvälinen konferenssi, jossa Jylhävaara pääsi esitelmöimään ja “elämöimään” hyödyllisellä keksinnöllä.
Jauhimia meni kaupaksi, mutta lukumääräisesti ei tietenkään liukuhihnalta. Sain KCL:sta hiljaisen suostumuksen valmistaa ja myydä tätä pakettia henkilökohtaisesti, vaikka normaalisti tällainen toiminta oli kielletty. Hankin tarvittavat laitteet kotiin ja valmistin elektroniikan ja kalibroin anturit. Elektroniikkakorttien kasaamiseen hankin ulkopuolista apua. Alkuopetuksen jälkeen Jylhävaara teki itse asennuksen jauhimiin. Tätä jatkui monet vuodet , kunnes alkoi Sensodec-projekti.